perjantai 31. toukokuuta 2013

Ompelukärpänen ei kysy aikaa - öinen yöpäivitys

Jos joku ei sitä ole arvannut, yksi cossinosa päivässä-viikkoni meni ihan päin metsikkoa. Kyllä sillä viikolla tuli cosseja tehtyä, mutta juuri mikään ei tullut kuitenkaan valmiiksi asti. Päätin kuitenkin odottaa päivittelyä sen aikaa, että saisin sen seitsemän cossinosaa tehtyä valmiiksi asti. Meni pidempään kuin piti, mutta nytpä on. Kuten tavallista, en osannut ottaa kuvia itse tekovaiheista, joten valmiit tuotteet saa riittää.


Hattu! ...näytätpäs ryttyiseltä, ryhdistäydy vähän.

On hieman keikkuvaista mallia koska minulla on iso pää, eikä peruukki sitä ympärysmittaa ainakaan vähennä. En ole vielä ihan varma, olenko tyytyväinen tulokseen vai enkö, mutta onpahan hattu. Pohjana on vanha fedora ja maalarinteipillä päällystettyä pahvia koska hatutusvimma iski ja siinä vaiheessa mennään sillä mitä kämpästä sillä hetkellä löytyy. Täytyy toivoa ettei sadekuuro yllätä.


Piilarit!

Sain nämä pari viikkoa takaperin, joten onhan nekin jo aika esitellä. Ostettu Honeycolorista, malli on Dolly Eye Brown. Omistin alunperin jo tummanruskeat linssit, mutta halusin Marisalle vaaleammat, joten nuo tuli ostettua. Suosittelen lämpimästi, alkuherpderpin jälkeen on oikein mukavat päässä (päässä? silmissä?). Pigmenttiä on myös tarpeeksi, ettei oma silmienväri tummenna linssiä liikaa.
Tosin omat silmät on aika vaaleat, mutta mitä Anakichin silmiä ja pinkkejä linssejä olen katsonut niin uskon, että toimisi tummemmillakin.


Peruukki!

Maaginen cossinvaihto. Oma naama alkoi olla vähän liian derp, niin en enää yrittänytkään poseerata tämä päässä.
Sain viimein stailattua Eridanin peruukin loppuun asti. Mitä luultavimmin joudun nostelemaan tuota kananpersettä takatöyhtöä, joka kuvassa ei edes näy, vielä useammankin kerran. Pohjaperuukin kanssa vähän pelotti että saako sitä kunnolla muokattua, sliippaantui kuitenkin ihan nätisti.
Jostain syystä tämä päässä tulee jotenkin...niljakas olo. En tiedä, mistä se johtuu.


Viitta!

Edellisessä postauksessa viitasta puuttui vielä kaulus, joten onpahan sekin nyt oikeasti valmis. Ja onpahan pitkä, luulin että viitta ei yletä maahan mutta kiinnitys ilmeisesti laski helmaa vähän alaspäin. En valita.
Kauluksen sisällä on softista antamassa muodoa ja tukea. Kiinnitys puolestaan hoituu magneettinapeilla: paidan alla on kangaskaistale ja nappien puolikkaat, toiset on kiinni itse viitassa. Paitakangas on sen verran ohutta että pysyy tarpeeksi tukevasti, mutta on hyvin todennäköistä, että tulen tuotakin korjailemaan päivän mittaan useammin kuin kerran.

Tällä tavalla.
Tarpeeton midrant: tilasin binderin yli kuukausi sitten, miksei se ole vieläkään tullut ja myyjä vastaa yhteydenottooni? Asdfghjkl -



Vyöt!

Maaginen cossinvaihto nro 2.
Koko cosplayviikkoni tulos on tässä, kaksi vyötä. Hyvin meni.
Kovaa tekonahkaa jonka maalasin nurjalta puolelta vielä mustaksi. Rintakehävyö on kasassa kuumaliimalla, koska nepparit tahtoi poksua irti. Edelleen vähän hutera tapaus, jos ei muuten niin..lisää liimaa.

...ja toppi

En tykkää sanoa tätä valmiiksi, mutta on se sillä tavalla valmis, että tuo päällä voi lähteä tarpeen vaatiessa coniin. Jos löydän vielä ennen Desua kunnon soljet, niin kiinnitän ne kyllä.
Ja käännän nuo tähdet oikeinpäin. En tiedä, mitä ajattelin.


Housut!

Alkuperäinen suunnitelma oli muokata housut valmiista, mutta eihän niistä tullut läheskään tarpeeksi säkkiä, joten piti tehdä omat .En ole tehnyt housuja sitten seitsemännen luokan, joten jännityspisteet oli aika korkealla, mutta hyvin meni. Toinen huolenaiheeni oli, että tein hameesta liian pitkän, että housu-kenkä-suhde näyttäisi tyhmältä, onneksi testien mukaan ei näytä.
Niin paljon pussia hnnnnnnnngh <3

---

Seuraavana haasteena olisi luultavimmin Marisan shoecoverit ja Yuyukon loppuunompelu. Marisa kokonaisuutena kuumottelisi muutenkin tehdä loppuun asti, mutta tällä hetkellä ei kamalasti innosta polkaista 15 kilometriä hakemaan lisää tähtiniittejä. Suunnitelmat saa kuitenkin odottaa ensi viikkoon, viikonloppu on pyhitetty sukujuhlille.
Saa nähdä, miten toisen Desutavoitteen (viimeisellä viikolla ei tarvitse tehdä enää mitään) kanssa käy. Mahdollinen, mutta vaatii ahkerointia. Viime hetken paniikki ei ole koskaan kiva.

Nyt voisi mennä nukkumaan.

~Mrs. High and Mighty

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kuvapläjäys savon sydämestä!

..Eli olen jälleen kuopiossa, ja voi, olen näperrellyt!

Ihan ensiksi, kuukausi aikaa coniin, ja minulla on toinen cossi valmiina, what is this?!

Eilisen euroviisujen katselun takia tosin hyvästä cossintekoajasta meni monta tuntia hukkaan, mutta kyllä oli ihan hyvä istuksia ja syödä ja katsoa euroviisuja.

Eli siis Feferi-cossi on nyt virallisesti valmis. Ei, se ei ole ollut kertaakaan kokonaisena päälläni, mutta suonen teille sen ilon, kunhan pääsen takaisin helsinkiin ja muutto on hoidettu alta. Aijuu, ja ylioppilasjuhlat.

Kuten sanoin, tarkoituksena oli tehdä uudet sarvet. Tein ne eilen fimosta, ja nyt on kyllä jykevä meininki. Löysin aiemmin ostamistani keiloista hassut ruuvi-koukku-kiinnitysjutut, jotka olivat kuin luodut sarvien kiinnittämiseen. (niiden tarkoitus oli toimia keilojen ripustuskoukkuina, joten en tarvinnut niitä siihen.)

kiinnike kokonaisena

kiinnike erillään

kiinnikkeet pannassa.
Kuten huomaatte. päässä joka tulee minun päätäni vasten, on koukku. Se painaa todella ikävästi päätäni vasten, mutta aion ratkaista asian jotenkin. Joko etsin oikeankokoisen normaalin ruuvin, tai pehmustan pannan jotenkin. anyways, tämä toimii, joten olen tyytyväinen. Pohjan metallinuppia jää sarven alta vähän näkyviin, mutta se häviää hienosti peruukin sekaan.

Nyt pyöreällä kärjellä, hihuu!

sovitin kiinnitysosiot fimoon ennen paistamista

ja tässä ne ovat paikallaan paistamisen jälkeen



muokkasin muotoa alkuperäisista banaaneista vielä hieman ennen paistamista


Sitten jälleen maalaamaan. Enkä oikein ymmärrä, mutta vaikka lisäsin punaiseen maaliin kuinka paljon keltaista, lopputulema oli todella punertava oranssi. ja hieman harmittaa kärjen keltaisen haaleus, mutta päivänvalossa ne erottuvat paremmin, kuin näissä kuvissa.


Candy-corn-horns.. Tein myös Feferin pannan uusiksi, sillä kuten jo mainitsin, kasvoni peittyivät kaiken tavaran alle.

Feferi-laseista vielä hieman. Olen huomannut että osa fandomista tyrmää lasit, jotka eivät ole uimalasit, täysin, kun taas toinen osa kannustaa käyttämään mitä tahansa muuta kuin uimalaseja. Itse olen liittynyt iloisesti tähän jälkimmäiseen ryhmään(ei siinä, olen siis nähnyt kyllä ihan hienoja fefereitä, jotka on oteutettu uimalaseilla, mutta suomen uimalasivalikoima ei ole hehkeimmästä päästä, eivätkä minun kasvoni anna armoa uimalasien kohdalla.), sillä kokeilin Feferi-pinkkejä ja oikeanmallisia uimalaseja kaupassa. Tässä tulos:

Mm-MM!

.. ja siksipä:
maalaamattoman otsapannan kokeilua lasien kanssa
Tämä on oikea ratkaisu, ainakin minun kohdallani.

Peili on likainen, syyttäkää mrs highandmightyä. Tiara on pienempi ja lyhyempi kuin edeltäjänsä, se on myös maalattu peruukkipään päässä, jolloin maali ei halkeile, koska se pitäisi vääntää otsan muotoon. Kiinnitys hoituu pinneillä.

näyttää abrusdilta kypärältä

tällaisia kylpyhuoneessa
ja tässä on sitten lopputulos, joka viimeisteli Feferi-cossini valmiiksi.

Tiara, johon tehdyn korukiven näittekin jo sarvienpaistolevyllä.

tässä siis maalattuna.


Sain myös tehtyä ihanan hankinnan Stockmannin lastenosastolta. Ostin sieltä itselleni kengät! (ei jalkani ei ole tajuttoman pieni, siellä myytiin kokoon 40 asti, oma jalkani on 38) Löysin feferin väriset balleriinat, jotka ovat todella pehmeät ja mukavat jalassa, eli niiden ei pitäisi edes hiertää kävellessä! Luksusta!

kenkulit.
Rusetit sitten tietty pois, mutta tuossa ne olisivat!

 Tässä on muuten meikkejä, joita luulen tarvittavan useammankin Homestuck-cossaajan inventaariossa, ja jotka jaan nyt kanssanne (luultavasti kaikki muut ovat jo löytäneet omat paremmat tapansa, mutta hei, yritän.) Tässä myös hieman loottia molempiin, mutta tulkoon tänne homestuck-puolelle.

Kahta eri grimasin harmaata meikkiä

mustaa huulipunaa cybershopista
 Grimasin maaleja saa lähes kaikista pilailupuodeista ympäri suomen. Maali maksaa noin viisi euroa pieneltä purkilta, ja kymmenen isolta. Pieni purkki on vesiliukoinen, levittyy parhaiten sienellä, ja kestä hieman hankaamista. Isompi on "Cake-makeup", eli peittää, on paksumpaa, mutta myös helpommin irtoavaa, sekä levittyy hyvin siveltimillä. Sitä voi käyttää myös puuterina.

Unohdin kuvata tähän grimasin fixing powderin, joka ons iis puuterimainen tuote, joka on tarkoitettu meikin kiinnittämiseen. Koska en käytä öljyliukoisia värejä, fixing powder on luultavasti hyödyksi kun käsien, erityisesti kämmenten maalipintaa halutaan säilyttää. Tämä toimii muuten kuulemma todella hyvin ihan normaaliin meikkiinkin, eikun kokeilemaan!

Musta huulipuna, en muista merkkiä, mutta tässä on linkki cybershoppiin, josta ostin sen. Maksoi kuusi euroa. Huulipuna on mukavan kova, eikä paakkuunu, toisin kuin useimmat kokeilemani mustat huulipunat. Punaa kuluu aika reilusti, koska huulet koskevat kokoajan toisiaan ja esimerkiksi syöminen voi olla hieman sottaisaa. Plussaa se, että huulipuna TUOKSUU ihanalta!

Hankin myös kahdet uudet tekoripset kokoelmiini. Molemmat seppälästä.

Yuyukoon hieman kalliimmat n.5e

Feferiin seppälän perusripset n.3e
Ja kyllä, koen tarpeelliseksi käyttää näissä molemmissa cosseissa tekoripsiä, kun Feferissä minun kasvoni ovat harmaat, joten silmät katoavat, ja hahmolla on isot ripset, jotka tulevat jopa uimalasien linssien "alta" esiin, ja yuyukon hahmodesignissä ripset on piirretty selkeästi esiin.

Meikit loihtii Kingschair, kuten aina.



Sitten tämänhetkiseen projektiin, eli Touhouvania-Yuyukoon. Tänään mrshignamdighty aikoo viimeistellä (toivottavasti) takkini, ja aloittaa mekkoani, joten minulla ei kamalasti ole tekemistä.. Ehkä näperrän mrshighandmightyn luutaa, etten tunne oloani hyödyttömäksi. Peruukkikin saapui, stailattiin ja leikattiin... Nyyh.

Ja nyyh siksi, että tämä peruuki oli I_HA_NA!!


Huomatkaa myös vaaleanpunaiset dollyn piilolinssini!
ihana ihana ihana



















(piilolinsseistä oma kuva loppuun)

Peruukki oli alunperin tarkoitus kihartaa oikeanpituiseksi, ettei sitä tarvitsisi leikellä. Monista erilaisista yrityksistä huolimatta kuitu osoittautui LIIANKIN lämmönkestäväksi, joten mikään ei kihartanut sitä. Päädyimme sitten leikkaamaan siitä osan pois, ja ompelemaan sen osan ylös, jolloin peruukki sai kaipaamaansa paksuutta lisää, ja pituus muuttui oikeaksi.

nyrhitty rakkaani

eteen jätettiin pidemmät kiharat

häntä ;  ^  ;
Peruukki on nyt ihanan paksu. En ole kokeillut sitä uudelleenrakentamisen jälkeen päähäni, mutta tänään aion sitten laitella päällimmäisiä hiuksia kiehuvalla vedellä kiharalle. (se nimittäin toimii)

ja tässä uusin saamiseni
Dolly eyen pinkit ihanat kauniit aaah-piilolinssit. Kuva on otettu puhelimen kameralla, se vääristää väriä hieman, mutta saatte ideasta kiinni. Ne ovat aivan täydelliset ja todella hyvät silmissä. Tässä linkki paikkaan josta tilasin linssini. (taisiis mrshighandmighty tilasi)


Kuten Mrs highandmighty aiemmassa postauksessaan totesi, Girls und Panzer-cossit on nyt päätetty traconiin touhoun lisäksi. Minulla on tapana varmistella itselleni, että "kyllä minä sen cossin aion hommailla" ostamalla osia siihen jo kauan etukäteen. (esimerkkinä ovat gamzeen mailat)

Nytkin olen hankkinut Erwiniin hattupohjan etukäteen, kun sellainen sattui löytymään.

nazis (se on lentäjänhattu)

Desuconiin ei ole enää kuin 26 päivää.. Kuumotus.

kuumotus 6/6
Näihin kuviin ja tunnelmiin tälläkertaa

-Anakichi

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Syksyn suunnitelmia + cosplayviikko!

Laskinpa tässä sellaisen jutun, että 32 päivän päästä tähän aikaan olen mitä luultavimmin Lahdessa.
32 päivää. Enkä ole ihan varma, onko Desun cossit hyvässä vai huonossa jamassa.

Vaikka kesä onkin coneja täynnä, tämä parivaljakko matkustaa coneilemaan Desun jälkeen mitä todennäköisimmin seuraavan kerran vasta syyskuussa Traconiin. Ja kerrankin seuraavan conin cossit on päätetty hyvissä ajoin ennenkuin niiden tekemisen aloittamista tarvitsee tosissaan ajatella. Molemmille päiville on tulossa omat, uudet cossinsa, ja koska olemme mukavasti tasapuolisia, niin aloite toiseen pariin tuli minulta, toinen Anakichilta. Kumpi pari kumpana päivänä? Ei vielä mitään hajua.

Itsekkäästi ensin oma ehdotus.

 Shikieiki Yamaxanadu & Komachi Onozuka (Touhou Project)


Lähes kahden vuoden cosplaysuunnitelmani toteutuu vihdoin. Aww yeah.

Touhout on siinä mielessä ihan kivoja hahmoja, että ne eivät loppujen lopuksi ole kamalan vaikeaa tekemistä. Mikä on sinänsä ihan helpottavaa. Tämä pari on monella tapaa aika mukava, ei pelkästään hahmokemioiden osumisen varsin hyvin oikean elämän kanssa, vaan myös työmäärän: molemmille on tekemistä ihan mukavanlaisesti.
Irvistelen tosin edelleen noille kengille. Pikkuplatform-korkovarvassandaalit. Varokaa jalkojanne, minä varon päätäni.

Komachi on tavallaan jo aloitettuna, sillä tein sinisen mekon ylijäämäkankaista jo viime kesänä. En tosin ole koskenutkaan siihen sen jälkeen, joten en yhtään muista, miltä se näyttää. Mitä luultavimmin aika huonolta, mutta toivotaan, että se on pelastuskelpoinen.

Odotan kauhulla sitä, kun lähden viikatteen kanssa lauantai-aamuna klo 5.30 junaan. Ehkä pitäisi hankkia se ajokortti. Ensi kesäksi? Aina saa haaveilla.

Ja sitten Anakichin ehdotus, jotain vielä vähän kevyempää.

Erwin & Caesar - Girls und Panzer


Fack yea Garupan.

Vaikkei Caesar kuulukaan lempihahmoihini, kuuluu hän Ourai-lempitiimiini, joten annetaan nyt sen verran anteeksi. Jonkinlaisen koulupuvun tekeminen on tietyllä tavalla aina kiinnostanut, ja tässä onkin sitten mukava mahdollisuus tehdä kaksi. Aivan rehellisesti sanottuna hameen pituus suorastaan hirvittää, mutta enköhän minä tästä jotenkin selviä.

Minkä lisäksi jotain oikeasti yksinkertaista ja helppoa ommeltavaa. Kaksi kertaa vekkihame ja pitkähihainen pusero seilorikauluksella. Minkä lisäksi Erwinin takki mutta silti. Odotan näiden tekemistä itse asiassa aika innoissani.

Jospa sitä joskus päästäisiin tekemään ne venäläisetkin.

Aww yeah

Ja sitten vielä cosplayviikosta.
Ei, en ole lähdössä joka päivä ihmisten ilmoille cosplayasussa. Lähinnä kyse on henkilökohtaisesta haasteviikosta, jolloin yritän saada joka päivä jonkin yksittäisen cossinosan valmiiksi. Oli kyse sitten vöistä, hanskoista, kengistä, housuista tai peruukin stailauksesta, joka iltana pitää olla jokin uusi osa valmiina. Katsotaan sitten ensi viikon sunnuntaina, miten hyvin tässä tavoitteessa pysyn.

Voisin mennä ottamaan varaslähdön.

~Mrs. High and Mighty

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Moi olen kleptomaaninoita ja vien sun kirjat

Anakichi on ollut yksin blogin päivitysvastuussa yli kaksi kuukautta.

...

Oho.

Ei sillä, ettenkö olisi edistänyt omiakin projektejani. Olen vain huono ottamaan prosessikuvia, mihin on kaksi syytä.
1. Teen cosseja yleensä aika lyhyissä rykäyksissä, löysemmällä aikataululla saatan olla parikin viikkoa ilman, että teen mitään mihinkään suuntaan, ja
2. kun sitä cossia tulee edistettyä, niin sitä tehdäänkin sitten niin intensiivisesti ettei siinä vaiheessa ehdi ottamaan kameraa käteen.
Anakichistäkään ei yleensä ole apua, koska silloin kun Anakichi on paikkakunnalla, niin silloin tehdään Anakichin cosseja.

But who gives two shits about that, tänään tuli otettua niitä kuvia joten mennään asiaan. Eli siihen, miltä Marisa tällä hetkellä näyttää.


Minä vahingossa hyvin huonot kuvat, ups.
Lupaan opetella poseeraamaan kunnolla ennen Desua. Mieluusti jopa niin, että hame näyttäisi menevän suoraan eikä edestä ylempää kuin takaa.
Näiden kuvien katselu sai minut kunnolla tajuamaan, että melkein rintoihin nostettu vyötärö saa tosiaan näyttämään aika pitkäjalkaiselta.
 
Valkoisessa paidassa ei ole kamalasti kerrottavaa, se on valkoinen paita pussihihoilla ja mustilla hihansuilla. Musta toppikin on olkainten kiinnitystä vaille valmis. En ole löytänyt vielä sopivia solkia, alan pikkuhiljaa käydä vähän epätoivoiseksi.
Topista löytyy muuten kompromissi nro.1: pelikuvassa koristetähtiä on neljä, taidekirjassa kuusi. Menin taidekirjan mukaan.

Hameeseen olen tyytyväinen, vaikkei se mikään kamalan vaikea ollutkaan. Tein sen kietaisuhameena, pari nepparia auttaa ettei helma leviä liikaa enkä tarvitse alushamettakaan kun on tarpeeksi iso takapuoli. Koristetähtösiä on samanverran kuin paidassa, ja helmassa on kompromissi nro.2: tiedostan kyllä, että hapsut sekä hameessa että kaulaliinassa ovat vääränväriset. Tarpeeksi pitkää hapsua ei löytynyt valkoisena, että sitä olisi voinut värjätä, hamehapsut ovat muutenkin hieman liian lyhyet seliselivalivali, pakko pärjätä sillä mitä löytää. Viitan nauha on sävytetty tämän mukaan tummemmaksi, koska jos sävytetään väärin niin tehdään se sitten loppuun asti.
Huivi ei näy kuvassa minkään vertaa, mutta kerrotaan nyt siitäkin. Käsinneulottu, pituutta reilu kaksi metriä, hapsureuna.

Viitta on ainakin tähän mennessä suosikkiosani koko asussa.  Ei siksi, että se olisi ollut erityisen vaikea tehdä, vaan ihan kokonsa takia. Halkaisijan mitta kun on vajaa kolme metriä. Pikapeitto-piknikviltti. Besth thing ever.

Peruukki on rakkauspakkaus, vaikka meneekin vähän turhan herkästi solmuun. Heräteostin sen joskus viime vuoden marraskuussa tätä cossia ajatellen ja kiharoiden "terävyys" on harjailun seassa kadonnut, mutta minusta se näyttää muutenkin paremmalta pehmoisena kiharapilvenä. Pitää tehdä vielä vähän stailaushommia, ettei näytä ihan lättänältä.

Marisaan on tämänpäiväisen kankaanhakureissun jälkeen kaikki tarvittavat materiaalit, nyt pitäisi vain päättää, mitä tekisi seuraavaksi.
Varmaan housut. Housujen tekeminen on ikävää hommaa.


Mitenkäs Eridan sitten voi?

Ihan kohtalaisesti, sanoisin. Lupaan myös opetella käyttämään uutta kameraani. Yksikään väri ei ole oikein gdo dammit ;  ^  ; Ja unohdin kuvata kalakorvat.







Eridan ansaitsee ihan oman päivityksensä, joten siitä enemmän kunhan edistyn.

Ei minulla muuta.

~Mrs. High and Mighty

Ps: muistaako kukaan, kuinka uhosin, etten paistu Desussa? Otan kaikki sanani takaisin, näitä kuvia otteassa tuli jo vähän kuuma. Pitääkö tässä toivoa kevyttä Desusäätä lauantaille?

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mun sormessa on liimaa..

.. Eli jälleen oikeiden cosplay-päivitysten pariin!

Tämä postaus sisältää turhaa lätinää, väsymyksensekaisia kirjoitus- ja sanajärjestysvirheitä, sekä surkeita omakuvia.



Tämä viikonloppu oli ehkä hieman unproductive, mutta shit happens. Kahden viikon päästä on luvassa kunnon rutistus ja sitten onkin enää hetkiä Desuun.. Jänskättää!

sain piiperrettyä kasaan muutamia pieniä yksityiskohtia, mutta sen suurempaa läpimurtoa ei tullut. Huomenna stailaan Yuyuko-peruukin, jospa siitä sitten hienoa edistyskuvaa tulossa.

Feferi-nilkkarenkaat saapuivat postiin ja neidin korusetti olisi tiaraa vaille selvä! Pienensin tiaraa ja tein uuden, sillä tajusin että suuret lasit kasvoillani minusta ei näkyisi kasvojen ihoa tarpeeksi. (hurjaa)

Sain myös sarvien kiinnityksen toimimaan, mutta mukaan sattui pieni haveri. Toinen sarvistani halkesi keskeltä kahtia, kun ruuvasin suurempaa ruuvia siihen kiinni. Olen oikeastaan helpottunut, sillä nyt voin korjata sarvien ei-canonisen terävyyden! Tässä kuitenkin kuvia sarvista, jotka pysyivät kiinni! On hienoa tietää että homma toimii sitten uusienkin sarvien kanssa! (Yritän löytää hieman kevyempää materiaalia sarviin)


random kokeilua :D

Toimii peruukin kanssa, jess!

...ja sitten liian iso ruuvi halkaisi kaiken toivon.
aijuu...

ja sitten on tämä. (eridan ja feferi)
En osaa tehdä kädelläni mitään.

Sarvien lisäksi sain Feferin lasien värin korjattua, ja päädyin lisäämään niiden keskisankaan canonisen kalat-merkin muodostavan poikkipalasen. (kuvat minusta: sitä ei ole, kuvat muuten: se on)


softispala ja uudet maalit!

pahoittelen naamaani, en saanut sitä irti.

Sain myös atraimen suihkittua tasaisesti ja pinnoitettua!

tittididiidididiididi
..Ah, ja minä "Kaappicossasin", eli revin Mrs highandmightyn lattialta palan Eridan-viitan kangasta, hiuslisäkkeen ja lasit päähäni, tässä tulos:

nyeh.
(ohhahhih, uskalsin laittaa tänne kuvan itsestäni ilman meikkiä, olenpas rohkea.)

Ja kokeilin myös mrs highandmightyn (homestuck-cosplay-unelma)peruukkia, josta sitten vahingossa tein Jane Crocker-töyhtiksen.

Hienoja selfieitä, Anakichi, erittäin hyvä.

Seuraavalla kuopiovisiitillä minulla on vain puolitoista päivää aikaa. Kampaaja vie siitä pari tuntia. Coniin aikaa alle kuukausi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä päivityksellä

-Anakichi