maanantai 29. joulukuuta 2014

Kaksivuotisjuhlapostaus!

A: Kaksi vuotta tuli täyteen blogin kirjoittelussa! Välillä aktiivisemmin ja välillä hieman hiljaisemmin kuluneen vuoden kunniaksi päätimme riipaista ja pitää Love Live-shootin tapaisen.

M: Omalta osaltani nämä kaksi vuotta tuntuivat menneen todella nopeasti (enkä edes huijaa.) Alunperin kaksivuotispostauksen ideana oli koota photoshoottien toista puolta, mutta päädyimme pitämään tekosyy-shootin jotta voisimme (minä voisin) harjoitella poseeraamista.

A: Lupaan ja vannon että aktiivisuustasomme täällä nousee pian sillä Yukiconiin on aikaa vajaa kaksi viikkoa! Ja voisin melkein luvata että Mrshighandmighty voisi kirjoittaa seuraavan postauksen. (HINT HINT)

M: D:

A: Mutta ei nyt keskitytä löpinään vaan kuviin! Kiitos molempien puolesta kaikille jotka olette tätä blogia päätyneet seuraamaan ja jopa kommentoimaan! Toivottavasti ensivuosi tuo jälleen paljon cosplayta meidänkin suuntaamme!

"but first- let me take a selfie"
Nico-Nico-Nii~! Päädyimme ikäänkuin uudenvuoden kunniaksi pyjamashoottiin!















A/M: Hyvää uuttavuotta ja nähdään seuraavan kerran Yukiconissa!!


-Anakichi
~ Mrs High and Mighty

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

hyvää joulua minipäivityksen muodossa!

Olimme suunnitelleet saavamme lovelivetytöt valmiiksi joululle että voisimme tehdä joulupäivityksen, mutta koska tämä ei ihan onnistunut, niin toivotamme hyvää joulua ihan vain näin blogin kautta tekstillä ja keskeneräisten cossinosien kuvilla, koska ne jouluiseen teemaan sopivat!



Kotori

Eli




eli on jo tekstin kirjoittamisen aikana valmis.


värjätty vihreä ruutukangas

ja Kotori keskeneräisenä



Hyvää joulua ja rauhallista uuttavuotta!! Seuraavissa postauksissa esitelläänkin valmiita asuja ja muita projekteja!!


-Anakichi ja Mrs High and Mighty



maanantai 24. marraskuuta 2014

Summa summarum hiljaiselon sisällöstä.

Hei! Eipä ole tänne pitkään aikaan päivitelty! Osin tämä johtuu siitä että Desutalks-päivitys odotti valmistumistaan eikä koskaan valmistunut, ja osin taas siitä että olemme olleet laiskoja.

Tässä nyt ymppään yhteen pidemmän ajanjakson puuhastelut sekä kerron hieman JÄLLEEN muutoksista cossisuunnitelmiimme.

Halloween oli ja meni. Minä pukeuduin Dashianan Mei-Meidopupu asuun.

Kyseinen hahmo.
Asu on koottu Karutan meidomekosta, ruskeasta peruukista jota ei ole vielä käytetty mihinkään cossiin ja Mrshighandmightyn ompelemasta esiliinasta.

mrshighandmighty askarteli myös tämän muhkean rusetin!

ja auttoi minua korvien kanssa!

Kuvassa ei näy mutta hahmolla on usein lihaveitsi kädessään.

asukokonaisuus

esiliina maalauksessa.
Ja koska oli halloween, tietty asuun piti lisätä jotain kauheaa.

pöö.

Kädenjälki syöpyneenä kasvoihin, Tästäkin taidonnäytteestä on kiittäminen Kingschairia!

Halloweenin jälkeen siirryttiinkin sitten tekemään Love Live tyttösten asuja. Ruudullisen punaisen kankaan kulta-aika on hitaasti vyörymässä yllemme ja kerrankin teemme cossit joiden kankaat ovat ns. sesongin mukaisia.

Molempien tytyjen viitat on nyt tehty ja harmittelemme kilpaa että emme voi canonisti pitää niiden huppuja päässämme, sillä ne näyttävät niin hienoilta!!

protokangas ja oikea kangas

keeppi vuorineen päivineen huppu päässä...

...ja ilman huppua


























Etsimme eurokankaasta erilaisia karvakangasvaihtoehtoja asun valkoisiin pörröosioihin ja päädyimme käyttämään lämpövanua. Skeptisistä alkufiiliksistä huolimatta kyseinen aine täytti tarkoitusperänsä hyvin.

ihana huppunen
rusetteja vaille valmis!!

























Mrshighandmighty on ommellut keeppeihin (?) myös rusetit kiinni, mutta niistä en nyt ehtinyt napsimaan kuvia. Tänään myös värjäsin vihreän ruutukankaan joka on tarkoitettu paitojen etukappaleisiin. Jännitys tiivistyy sillä pian pääsenkin pesemään kankaan ja katsomaan millaisen värin se on saanut, vai onko saanut ollenkaan.

Aloin myös askarrella Fimo-massasta pikkuisia yksityiskohtia hiuskoristeisiin molemmille tytyille, mutta päädyin ostamaan uudet materiaalit koska fimo on liian raskasta hiuksiin kiinnitettäväksi.

tässä kuitenkin kuvia askarteluistani.

























Myöskin Kotorin hiusrusetti odottaa että siihen kiinnitetään Lumiukko.

























Nyt kun Yukicon myi loppuun ennätysajassa (4min) ja me kuulumme onnellisiin lipun omistajiin, Lovelivetytyjen tekemiseen tulee vauhtia. Suunnitelma pysyy samana kuin ennenkin, eli Yukiin on nyt tulossa vain yhdet cossit molemmille.

Sitten pääsenkin toiseen hauskaan aiheeseen, nimittäin Frostbiten suunnitelmiin. Olen tässä pitkin vuotta seuraillut miten Frostiin on tulossa kymmeniä Madoka Magica-cosseja ja olen hermoillut että "voi ei tuokin tekee noin hienosti tuon ja apua mitä joku on jo noin pitkällä"  Minulla on myös lievä uniikki lumihiutale-syndrooma, joten ajatus siitä että viisikymmentä muuta ihmistä tekee saman asun kuin minä ahdisti hieman. Päädyimme sitten yksissä tuumin Mrshighandmightyn kanssa vaihtamaan Frostin suunnitelmia niin etteivät päivät sisällä lainkaan Madokaa. Eikä oikeastaan muutakaan Urobuchin tuotantoa tulla meiltä nyt näkemään.

Emme ole sopineet kuin kahdet asut, joten jonkun päivän asuvalinnat ovat auki ja täyttyvät sen mukaan miten nämä kaksi ensimmäistä asua saadaan valmiiksi.

Tarkkoja päiviä ei asuille ole vielä sovittu, mutta aiomme tuoda nämä joululovelivet Frostiin, etteivät ne homehdu kaapeissa. Minä edelleenkin Kotorina ja Mrshighandmighty Elinä.

Sitten osioon jota odotan ja jännitän yhtä paljon. Katsoimme yhdessä lyhyitä animejaksoja sisältävää Fran!Cesca-animea ja ihastuimme kyseisen sarjan hahmoihin. Päädyimme tekemään sarjasta zombie-tytyt, jotka ovat sopivan näyttäviä ja kuitenkin mukavia pitää päällä.

Minä aion cossia hahmoa nimeltä Koyakko...

rusetti hiuksista!

rusetti....!!!

...hiuksista!!!!!!


..ja Mrshighandmightyn hahmon nimi on Chieko.




Kummankin hahmon kampauksen luominen jännittää, kun on kyseessä kaksi hieman erikoisempaa tukkalaitetta. Myöskin Koyakkon kenkien tekeminen kutkuttelee mielikuvitusta.

Minun peruukkini kolahti postiin vajaa viikko sitten enkä ole vielä uskaltanut tehdä muuta kuin harjailla peruukkiin sivuotsatukan. Lähiaikoina alan leikkiä kampaajaa ja yritän saada kyseisen karvareuhkan vääntymään rusetiksi.

mukana  myös tieteellinen koe nimeltään ostettu kigurumi.



Kunhan asiat alkavat etenemään tasaisemmin, lupaan ja vannon että päivittelen (ja päivittelemme) tänne enemmänkin!

Siihen asti näihin kuviin ja tunnelmiin...

dinosauri (ja ruskeiksi värjätyt hiukset)


-Anakichi



lauantai 27. syyskuuta 2014

Talvisia suunnitelmia

Heipsan taas! Nyt kun Tracon on ohi ja conivuosi Desutalksia vaille pulkassa, onkin hyvä aika kirjoitella ensivuoden ja vielä tarkemmin Yukiconin ja Desucon Frostbiten suunnitelmista! Tällä kertaa arpaonni suosi minua ja minä saan kirjoittaa asuistamme.

Nopeasti mainitsen tarkemmin, eli tosiaan olemme menossa 11.10. järjestettävään Desutalksiin nyt ensimmäistä kertaa!! Uskoisin että jonkinlaista päivitystä on luvassa sieltäkin. Nähdään seuraavan kerran siis Desutalksissa!

Sitten asiaan. Sovimme että nyt kun molemmat majailemme Helsingissä, voisimme lähteä käymään alkuvuoden Yukiconissa, sikäli mikäli lippuja vain riittää. (Muutto yhteen lähestyy uhkaavasti ja kunhan olemme saman katon alla ja tavarat ovat suunnilleen paikallaan alkaa asujen väsäys.)

Mischiefzero päätyi vihdoin katsomaan Love! Live! School Idol Project-Animen ja ihastui hahmoihin joihin hänen arvasinkin ihastuvan. Olen onnentyttö, sillä nyt voin toteuttaa idolihaaveitani eikä minun tarvitse tehdä sitä yksin!

Love Live sinällään liittyy Yukiconiin siksi, että teemme sinne vain yhdet asut ja ne ovat LoveLive-tytysiä. Yhdet asut teemme siksi että Frostbiten asut ovat monilukuiset sekä isotöiset.

Mutta nyt asiaan. Yukicon 2015 asut:

Anakichi:

Minami Kotori- December series Love! Live- School idol Festival!



Mischiefzero ehdotti myös Snow Halation-versioita, mutta halusin tehdä jouluasut koska olen jo aika pitkään haaveillut jonkin hahmon jouluversion tekemisestä. Mietin myös jonkin aikaa Kotorin ja Nicon välillä, mutta totesin että Kotori on ehkä minulle sopivampi hahmo. (Tai no Mischiefzero sanoi näin) Alamme tehdä asuja kunhan joulukankaat täyttävät kangaskaupat


Mischiefzero:

Sonoda Umi- December series Love! Live- School idol Festival!



tai

Ayase Eli- December series Love! Live- School idol Festival!


Mischiefzero siis miettii vielä kahden tytyn välillä. Umi olisi minun oma suosikkini koska Kotori ja Umi ikäänkuin kuuluvat samaan "minitiimiin" mutta Eli olisi Pituuden kannalta paras valinta. Tiedän myös että Mischiefzero samaistuu Umiin enemmän. (arvasin tämän jo sarjaa katsoessa) Kunhan selkeys saadaan, siitä kyllä infoillaan esimerkiksi pienenä sivunoottina jossain päivityksenä tai sitten viimeistään asuja käsittelevässä päivityksessä.

Sitten päästäänkin toiseen mieluisaan aiheeseen, eli Desucon Frostbiten asuihin. Olemme tekemässä asut kaikille kolmelle päivälle, ja niinkuin miljoona muuta desukävijää, Urobuchin kunniavierailun inspiroimina toteutamme Puella Magi Madoka Magica-cossit.

Näitä asuja on suunniteltu jo pidemmän aikaa, mutta kun kuulimme Urobuchista niin päätimme että nyt tai ei koskaan.

Pidemmittä puheitta, Desucon Frostbite 2015 asut:

Anakichi:

Päivä 1:

Madoka Kaname- Koulupuku- Puella Magi Madoka Magica


Iih koulutyttöcosseja <3 Tämäkin asu on varmaan viiskytmiljoonaa kertaa jo tehty, mutta ihanpa sama, sillä olen halunnut cossia Madokaa. Oikeastaan Madoka hahmona on juuri sitä tyyppiä joka sarjoissa ottaa minua päähän, mutta koska vaaleanpunainen ja design miellyttävät niin cossihalut heräsivät hahmon nyhverön luonteen (tai luonteen puutteen) aiheuttamasta ärtymyksestä huolimatta. 

Mischiefzero:

Päivä 1:

Mami Tomoe- Koulupuku- Puella Magi Madoka Magica


Mischiefzero on halunnut myös tehdä Mamin jo pidempään. Mikä lie tässä sitten viehättää.. (Vinkki: Kaikki) Minäkin joskus aikoinani halusin tehdä Mamin, mutta jotkut taistelut on tehty hävittäviksi.

Myöskin Kingschair on lupautunut ensimmäiselle päivälle Homuraksi meidän pieneen ryhmäämme.

Anakichi:

Päivä 2:

Madoka Kaname-Taikatyttöasu-Puella Magi Madoka Magica


Kuten sanoin: Vaaleanpunainen ja hahmodesign. Ei minulla oikeastaan muuta. Joo ja odotan alushametta innolla :33 Mischiefzero tuskin odottaa.

Mischiefzero:

Päivä 2:

Mami Tomoe- Taikatyttöasu- Puella Magi Madoka Magica


Samalla kaavalla jatketaan. Odotan hieman kauhuissani Mamin aseiden tekemistä.

Jälleen Kingschair on lupautunut Homuraksi taikatytypäivälle.

Anakichi ja Mischiefzero:

Päivä 3:

Homuran Minionit - Puella Magi Madoka Magica The movie

Tämä oli päähänpisto jonka saimme laivalla. Minioneista cossittaviksi valikoituivat nämä kaksi tyttöstä.

Anakichi Takana, Mischiefzero edessä.
Samaan aikaan kun me hihhuloimme mustavalkoisissa kiiluvine silminemme, Kingschair liikkuu seurassamme Homulilynä. Hrr, odotan näidenkin hahmojen toteutusta oikein innoissani!




Tällaisia suunnitelmia nyt tulevalle conivuodelle. Seuraavaksi on luvassa yhteenmuutto, sekä Desutalks-kuulumisia!

Näihin kuviin ja tunnelmiin

-Anakichi