sunnuntai 10. elokuuta 2014

Eau de Rotten sea ja fantasiaa paljastelevasta meidosta

Hellureisson. Käväisin jälleen kolmen päivän ajan savon sydämessä cossitalkoissa. Seuraava visiitti on vielä mysteeri, mutta tiedossa on että sellainen tulisi tehdä ennen Traconia.

Ohjelmaan kuului muunmuassa peruukkien värjäilyä, pesemistä ja muotoilua. Myöskin erinäisten naishenkilöiden yläosien vääntäminen oli kova sana viikonlopun aikana.

Tässä välissä mainitsen että aloitin viime viikolla opintoni Stadin Ammattiopiston modistilinjalla, eli jotain sieltäkin suunnalta saattaa tipahdella ajan mittaan blogin puolelle. Tai sitten ei. Sen näkee sitten.

Nyt takaisin tähän viikonloppuun.

Kun tulin Kuopioon perjantai iltana olin niin rättyväsynyt etten saanut kissaa sanottua kun jo olin nukahtanut tietokoneeni ääreen sänkyyn. Siinä menikin sitten se pieni päiväntirpe mitä meillä oli käytettävissämme. Lauantaina vahdin pikkuveljeäni, mutta Mrs Highandmighty otti ja värjäsi Nion ja Harukin peruukit sillä välin. Hän myös ompeli Nion Kauluspaidan Hihoihin keltaiset reunukset.

Tämä on myrkkyä.

























Peruukkien värjäyshän tapahtuu siis siten, että esimerkiksi Sinolia laimennetaan vedellä (en nyt muista laimennussuhdetta) ja sinne lisätään mustetta/muuta vastaavaa väriä, jonka jälkeen peruukit saavat lillua myrkkykeitoksessa jonkin aikaa. Sitten ne kuivatellaan ja huuhdellaan, jonka jälkeen värin pitäisi olla kiinni.

Kun karvaturrit olivat lillinkinsä lilluneet, aloin muotoilla Nion pehkoa. Työ oli yllättävän hankala ja en ole aivan sataprosenttisen tyytyväinen lopputulokseen, mutta on se parempi kuin peruukki ensimmäisellä yrittämälläni.

Tässä muotoiltu peruukki ensin minun- ja sitten peruukkipään päässä.

poof
Seuraavaksi pitäisikin säätää tähän peruukkiin Nion ahoge. (hiustöyhtö.)



 Peruukki on harmillisen harva takaraivolta joten kun nyt olen sen saanut noin aseteltua niin vaalin sitä maailman loppuun saakka tässä muotoilussaan.

 Jouduin lähtemään kohti helsinkiä ennenkuin ehdin muotoilla töyhtön, mutta se on valmiiksi eroteltuna odottamassa seuraavaa vierailua.

kiemurahius.

 Peruukkien suhteen jäi harmittamaan etten ehtinyt muotoilla Mrs Highandmightyn peruukkeja ollenkaan. Sekin jäänee seuraavaan kertaan. Pesin myös entisen Flandre-peruukkini joka oli saanut kovasti tököttejä pintaansa kun muokkasin sitä Erwiniä varten. Hämmentävää miten tummempi blondi peruukki näyttää jopa likaiselta kun on työstänyt lähes platinablondia Nio-peruukkia pidempään.

Karvaturri uimareissulla.

Liottelin peruukkia ensin tunnin kuumassa vedessä, että aineet lähtisivät liikkeelle. Sitten lisäsin hevosen harjanselvityssuihketta ja hoitoainetta, jotka huuhtelin pois. Seuraavat kolme tuntia liottelin peruukkia lisää ja vaihdoin vettä kun se oli muuttunut tulikuumasta kädenlämpöiseksi. Kun peruukki oli aamulla kuivanut harjasin sen ja sain huomata että esimerkiksi hiuslakka oli lähtenyt, mutta muotovaha oli muuttunut pölykerrokseksi, joka irtosi harjaamalla.

Ja miksikö työstin tätä täysin yhdentekevää peruukkia? Noh, olen suunnitellut iltabilecossia Traconiin ja aion yrittää tehdä sen aivan itse ilman apua Mrshighandmightyltä. Mutta hahmosta lisää blogitekstin lopulla.

Molemmat Akuriddle-cossit ovat Takkia vaille valmiita. (Niosta puuttuu myös kaularusetti mutta se on niin nopea piipertää että en näe sitä isona asiana.) Kuten jo edellisestä Haruki-postauksesta huomasitte. Tässä nyt sitten Nion edistystä.

Karutan kauluspaita pääsi uusiokäyttöön.

tässä vielä hame alkutekijöissään. 
Minulla ei ole kunnollista valokuvaa Nion hameesta, mutta se on valmis. Ja tosi ihanan näköinen!! Päädyimme käyttämään Nion aluspaitana samaa kauluspaitaa kuin Karutassa aikanaan. Kävi vain niin että koska olen roteva ihminen, haluan välttää turhaa kerrostumista vaatteissani, joten päädyin luovaan ratkaisuun aluspaidan suhteen.

Nion musta takki (paita?) Antaa anteeksi sen verran että pystyin tekemään näin:

ja minähän en osaa olla normaalisti.

Snip snap ja paita on lyhyempi ja istuu hyvin.






















Kauluspaidan helma lyhennettiin niin lyhyeksi kuin voi siten että päällä oleva paita näyttää vielä hyvältä. Tämä vähentää kerroksia minun ylläni ja toivottavasti parantaa hieman "ilmastointia" cossin keskiosan paikkeilla. Tuossahan tuo hamekin nyt vilahtaa ylläni noissa kuvissa. (Pahoittelen naamaani)

Tässä Välissä joudutte vielä odottamaan hieman pidempään mystistä iltabilecossiani, sillä haluan ilmoittaa onnellisesta perheenlisäyksestä!

Pieneen porukkaamme liittyi perjantai-iltana Wooser-niminen keltainen olento. Se saapui Kiinasta muoviin käärittynä syntymäpäivälahjanani, ja ajatus olisi että aikanaan myös Wooserin tummempi kaveri Darth-wooser saapuisi keskuuteemme. Näillä näkymin herra tulee vilahtelemaan coniraporteissa jonkin verran.

KYLLÄ, SE OLEN MINÄ, WOOSER!
Voittekin tulla moikkaamaan Wooseria seuraavan kerran Traconissa, jossa herra roikkuu mukanamme luultavasti laukkujemme mukana.

Sitten itse jännittävään iltabilecossi-paljastukseen. Suurin osa twitter-seuraajistani tietääkin jo cossini, jonka toteuttamisesta päätin nostalgiafiiliksissäni.

Kyseessä on Vocaloid Rin Kagamine. Tarkemmin vielä pv:stä Magical Rin Love. Olen halunnut tehdä Vocaloid cosseja jo jonkin aikaa Len-cossini jälkeen mutta olen ajatellut että eihän aikuinen ihminen voi enää Vocaloideja cossia. Nyt sitten musiikkia kuunnellessani törmäsin tähän biisiin uudelleen ja katselin tarkemmin Magical Rinin designiä ja ihastuin siihen täysin.

Pidän Rinin normaalidesignistä ihan hurjan paljon ja rakastan noitahattuja. Tässä designissä yhdistyykin molemmat. Saanko esitellä:

Magical Rin

lempi tsundere-imoutoni!!
Design on siitä mukava minulle, että olen jo kerran aiemmin tehnyt näitä mystisiä vocaloid- käsi- ja jalkahärpäkkeitä ja noidanhattukin on minulle Marisasta tuttu. Rinin asun pystyy toteuttamaan lähes kokonaan valmiista vaatteista tuunaamalla, eli tämä nyt ei ole minulle ainakaan ylitsepääsemättömän hankala tapaus tehdä.

Jos jotakuta kiinnostaa, tässä on PV josta kyseisen designin repäisin.


Alan koulun ohella toteuttaa tätä asua ja teen sitä ihan rauhassa, eli jos sitä en saa Traconiin mennessä tehtyä, niin se on sitten jonkun toisen conin riesa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin tälläkertaa

-Anakichi

NÄKEMISIIN!!