torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää ja Rauhaisaa joulua!

Tänä vuonna emme tehneet minkäänlaisia joulucosseja (ainakaan ihan joulupäivälle) ja vietämne molemmat joulun muualla, mutta halusimme kuitenkin muistaa teitä lukijoitamme juhlapyhinä! Koska olimme jo eri osoitteissa niin joulutervehdyksen tekeminen jäi minun kontolleni. Päätin siis toivottaa kaikille oikein muikeaa joulua ja söpöä uuttavuotta kokeilemalla kaikkien love live µ's tyttöjen lookkeja jouluisissa tunnelmissa! Ainoastaan oma suosikkini Nico jäi nyt vaille kuvaa, koska aika loppui kesken. Käytin sitten vanhempaa kuvaa. Toivottavasti saamme vielä valkoisen joulun tänne eteläsuomeenkin, tai ainankin viimeistään Frostiin! Aijoo ja tästä tulikin sopivasti blogin 100s postaus! Eipä siinä kai muuta kuin...

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLEMME!



µ's kara, anata he!
-Anakichi

tiistai 8. joulukuuta 2015

Tulevaa vuotta odotellessa.

.. Desutalks meni ja oli upea kokemus! Niin upea ettei ehditty edes ottaa muistiinpanoja koska keskityttiin niin intensiivisesti luentoihin. Eli emme siis kirjoittele talksista. Sen sijaan hieman tekstiä tulevista asuista ja muista suunnitelmista.

Desucon Frostbite:

Liput saatu ja majoitus varattu. Se olis sitten cosseja vaille valmis. Näillänäkymin tapahtumaan olisi tulossa molemmilta ainakin kaksi asua.

Pe/Su:

Anakichi                                                               Mischiefzero
Nozomi Tojo- love live school idol festival         Eli Ayase- love live school idol festival



















Näihin kahteen päädyttiin koska ne olisivat ns helpot asut pukemisen ja päällä pitämisen kannalta ja koska Love live ja waifut ja sitä rataa. Näihin asuihin on jo hankittu vähän sitä sun tätä. Molempiin on jo olemassa peruukit ja Nozomiin on löytynyt takkikangas ja Eliin täydellisin kangas säärystimiin!

niin pörröisää!
La:

Anakichi                                                        Mischiefzero
Kashima- Kantai collection                          Katori- Kantai collection


Lisää laivatytyjä! Tälläkertaa päädyimme trainer cruisereihin. Mischiefzero on halunnut tehdä Katorin jo pidemmän aikaa ja tämän päätöksen vahvisti se että Kashima julkaistiin juuri sopivasti ennenkuin oli pakko tietää mitä cossitaan. Tälläkertaa emme tee isompia aseita vaan pysyttäydytään pienemmissä yksityiskohdissa. Kashiman peruukki on matkallaan ja hamekankaat on hankittu. Katoriin on peruukki joka pitää värjätä ja silmälasit löytyvät minun kokoelmistani varmasti.

Ja jos sitten on vielä olo ettei halua käyttää kahta päivää samaa asua, on mahdollista että viimeistelen tai kierrätän jommankumman näistä tytyistä:

                      Northern Princess- Kantai collection

                 Doma Umaru - Himouto! Umaru-chan!


Northern Princessistä puuttuisi enää "kissapallot" ja jalkakorut, sekä tumput ja mahdollinen lentokone. Umaru taas on ihan valmis. (saatan kääntyä Northern Princessin puoleen) Northern Princess kun olisi ensimmäinen suurimmalti osin ihan itse tehty cossi. (ompelin mekon, stailasin peruukin ja olen tehnyt kaikki proppiosiot itse.) Tähänkään asuun ei tulisi isompia osia.

Vielä pitää spraymaalailla ja maalailla ihoa..

Osaan minäkin ommella!
Ja Hoppousta luonnollinen aasinsilta Yukiconiin, jonne kyseisen asun piti tulla. Cossisuunnitelmamme muuttuivat hieman kun päätin kokeilla hakua Yukiconin meidokahvilaan ja pääsin! Eli minut voi bongailla Yukiconin aikana meidokahvilasta meidoilemasta ja Mischiefzeron pyörimästä omassa asussaan siellä täällä kaveriporukassamme. (Siitä asusta lisää sitten kun siitä on enemmän infoa minullakin ;D) Tulkaa vierailemaan Yukiconin meidokahvilassa!

Seuraava päivitys on meidän blogimme sadas päivitys joten se saattaa sattua hauskasti (laskelmoidusti) blogin kolmannen vuosipäivän paikkeille.

Näihin kuviin ja tunnelmiin

-Anakichi