maanantai 24. marraskuuta 2014

Summa summarum hiljaiselon sisällöstä.

Hei! Eipä ole tänne pitkään aikaan päivitelty! Osin tämä johtuu siitä että Desutalks-päivitys odotti valmistumistaan eikä koskaan valmistunut, ja osin taas siitä että olemme olleet laiskoja.

Tässä nyt ymppään yhteen pidemmän ajanjakson puuhastelut sekä kerron hieman JÄLLEEN muutoksista cossisuunnitelmiimme.

Halloween oli ja meni. Minä pukeuduin Dashianan Mei-Meidopupu asuun.

Kyseinen hahmo.
Asu on koottu Karutan meidomekosta, ruskeasta peruukista jota ei ole vielä käytetty mihinkään cossiin ja Mrshighandmightyn ompelemasta esiliinasta.

mrshighandmighty askarteli myös tämän muhkean rusetin!

ja auttoi minua korvien kanssa!

Kuvassa ei näy mutta hahmolla on usein lihaveitsi kädessään.

asukokonaisuus

esiliina maalauksessa.
Ja koska oli halloween, tietty asuun piti lisätä jotain kauheaa.

pöö.

Kädenjälki syöpyneenä kasvoihin, Tästäkin taidonnäytteestä on kiittäminen Kingschairia!

Halloweenin jälkeen siirryttiinkin sitten tekemään Love Live tyttösten asuja. Ruudullisen punaisen kankaan kulta-aika on hitaasti vyörymässä yllemme ja kerrankin teemme cossit joiden kankaat ovat ns. sesongin mukaisia.

Molempien tytyjen viitat on nyt tehty ja harmittelemme kilpaa että emme voi canonisti pitää niiden huppuja päässämme, sillä ne näyttävät niin hienoilta!!

protokangas ja oikea kangas

keeppi vuorineen päivineen huppu päässä...

...ja ilman huppua


























Etsimme eurokankaasta erilaisia karvakangasvaihtoehtoja asun valkoisiin pörröosioihin ja päädyimme käyttämään lämpövanua. Skeptisistä alkufiiliksistä huolimatta kyseinen aine täytti tarkoitusperänsä hyvin.

ihana huppunen
rusetteja vaille valmis!!

























Mrshighandmighty on ommellut keeppeihin (?) myös rusetit kiinni, mutta niistä en nyt ehtinyt napsimaan kuvia. Tänään myös värjäsin vihreän ruutukankaan joka on tarkoitettu paitojen etukappaleisiin. Jännitys tiivistyy sillä pian pääsenkin pesemään kankaan ja katsomaan millaisen värin se on saanut, vai onko saanut ollenkaan.

Aloin myös askarrella Fimo-massasta pikkuisia yksityiskohtia hiuskoristeisiin molemmille tytyille, mutta päädyin ostamaan uudet materiaalit koska fimo on liian raskasta hiuksiin kiinnitettäväksi.

tässä kuitenkin kuvia askarteluistani.

























Myöskin Kotorin hiusrusetti odottaa että siihen kiinnitetään Lumiukko.

























Nyt kun Yukicon myi loppuun ennätysajassa (4min) ja me kuulumme onnellisiin lipun omistajiin, Lovelivetytyjen tekemiseen tulee vauhtia. Suunnitelma pysyy samana kuin ennenkin, eli Yukiin on nyt tulossa vain yhdet cossit molemmille.

Sitten pääsenkin toiseen hauskaan aiheeseen, nimittäin Frostbiten suunnitelmiin. Olen tässä pitkin vuotta seuraillut miten Frostiin on tulossa kymmeniä Madoka Magica-cosseja ja olen hermoillut että "voi ei tuokin tekee noin hienosti tuon ja apua mitä joku on jo noin pitkällä"  Minulla on myös lievä uniikki lumihiutale-syndrooma, joten ajatus siitä että viisikymmentä muuta ihmistä tekee saman asun kuin minä ahdisti hieman. Päädyimme sitten yksissä tuumin Mrshighandmightyn kanssa vaihtamaan Frostin suunnitelmia niin etteivät päivät sisällä lainkaan Madokaa. Eikä oikeastaan muutakaan Urobuchin tuotantoa tulla meiltä nyt näkemään.

Emme ole sopineet kuin kahdet asut, joten jonkun päivän asuvalinnat ovat auki ja täyttyvät sen mukaan miten nämä kaksi ensimmäistä asua saadaan valmiiksi.

Tarkkoja päiviä ei asuille ole vielä sovittu, mutta aiomme tuoda nämä joululovelivet Frostiin, etteivät ne homehdu kaapeissa. Minä edelleenkin Kotorina ja Mrshighandmighty Elinä.

Sitten osioon jota odotan ja jännitän yhtä paljon. Katsoimme yhdessä lyhyitä animejaksoja sisältävää Fran!Cesca-animea ja ihastuimme kyseisen sarjan hahmoihin. Päädyimme tekemään sarjasta zombie-tytyt, jotka ovat sopivan näyttäviä ja kuitenkin mukavia pitää päällä.

Minä aion cossia hahmoa nimeltä Koyakko...

rusetti hiuksista!

rusetti....!!!

...hiuksista!!!!!!


..ja Mrshighandmightyn hahmon nimi on Chieko.




Kummankin hahmon kampauksen luominen jännittää, kun on kyseessä kaksi hieman erikoisempaa tukkalaitetta. Myöskin Koyakkon kenkien tekeminen kutkuttelee mielikuvitusta.

Minun peruukkini kolahti postiin vajaa viikko sitten enkä ole vielä uskaltanut tehdä muuta kuin harjailla peruukkiin sivuotsatukan. Lähiaikoina alan leikkiä kampaajaa ja yritän saada kyseisen karvareuhkan vääntymään rusetiksi.

mukana  myös tieteellinen koe nimeltään ostettu kigurumi.



Kunhan asiat alkavat etenemään tasaisemmin, lupaan ja vannon että päivittelen (ja päivittelemme) tänne enemmänkin!

Siihen asti näihin kuviin ja tunnelmiin...

dinosauri (ja ruskeiksi värjätyt hiukset)


-Anakichi