maanantai 16. toukokuuta 2016

Mimimi- Mimimi- Uusamin!!

Olen heittäytynyt ahkeraksi ja minulla on Nanan asusta yli puolet tehtynä. Coniin on tasan kuukausi aikaa. Mitä tämä on?? Ajattelinkin siksi purkaa tänne nyt jo osan cossinteostani, sillä muuten materiaalia olisi liikaa! Mischiefzero saa kyllä jo seuraavaksi kirjoitella omista suunitelmistaan yms, koska tämä on mennyt vähän yksipuoliseksi taas.

Tälläkertaa olen tehnyt kaiken asussa itse. Halusin kokeilla onko ompelutasoni tarpeeksi hyvä ja halusin tehdä asioita itse, kun nyt emme paricossaa Desussa (sen verran voin kertoa :D) Mischiefzerolla on ollutkin kädet täynnä omaa projektiaan joten olen saanut aika rauhassa puuhastella omani parissa. Olen jopa puuhastellut cossia koulussa koska ihana isot  leikkuupöydät ja ompelutilat! Mutta niin, niitä kuvia..

Aloitin asun työstämisen heti kuun alussa askartelemalla pupun muotoisia kalvosinnappeja. "Tuhlasin" worblan skräppejä joilla päällystin nappeihin liimatun softiksen. Jatkossa pitää ostaa pienempiä nappeja ihan tätä varten koska näin saa tehtyä ihan just sellaisia nappeja kun haluaa!! Nyt siis käytin nappilaatikkoni syövereistä kaivettuja nappeja.





Napit siit tulivat irtokalvosimiin. Nyt ongelmana oli pohjanappien jykevyys, mutta kuten sanoin, pienempiä nappeja hankkimaan vaan! Napeista tuli ihanan karkkipinkit. Pohjustin worblan ensin gessolla, sitten puuliimalla ja maalasin ne babypinkillä folk art-maalilla. (folk art on hyvä maali..aa pitää tehdä postaus eri maaleista!!) Lopuksi päällystin ja viimeistelin napit vielä kahdella kerroksella puuliimaa. Pidän kiiltävästä lopputuloksesta jonka sillä saa. (vielä kun jaksais hioa, heh)


hyvin toimii ja hienolta näyttää!
Seuraava osa jonka tein oli Nanan essu. Tätä työstin suurimmalti osin koulussa koska en oikein hallitse isompia kangasmääriä meidän pienessä olohuoneessa. Essuun tuli siis ihan vain perus röyhelöreunus ja taskut. Ja niissäkin on röyhelöä. Mietin vielä että ompelenko essulle vuorin koska perla on niin ohutta, että alle tulevan mekon raidat saattavat näkyä läpi. Sitä en tosin voi tehdä ennenkuin mekko on koossa, että voin kokeilla näkyykö essusta läpi.



aloittaminen on aina vaikeinta.
 Essu nielikin sitten melkein kuusi metriä punaista kangasta. Tykkään itse epäsymmetrisestä röyhelöstä, jonka takia kankaanmenekki on taattu. Ompelin olkaimet ihan vaan tuubiksi ja kiinnitin niihin kaarevasti leikatun kappaleen röyhelöksi. Karutan olkaimissa olin käyttänyt suorakulmaista kappaletta ja se näytti aika höpsöltä. Nyt kaarevuus on oikea, seuraavaksi pitäisi löytää volyymi. Eiköhän näitä meidosia vielä ole tulossa, eli pääsen kokeilemaan ja etsimään täydellisen olkaröyhelön kaavaa!


Olkaimien jälkeen kiinnitin vyötärö/kiristysnauhan paikalleen tein siitä hieman paksumman kuin alkuperäisessä designissä, koska kaikki asussani on ollut hieman isompaa. Olenhan itsekin isompi. Ainoastaan olkaröyhelöt eivät ole isommat :'D


Ensimmäisessä kuvassa kokeilin ohuempaa ja totesin että ei minun kropan muodoillani. Kuvissa myös olkaröyhelssönit. Lopuksi kiinnitin essuun taskut. Tein sydämen muotoiset taskut pussiin ompelemalla, että ne olisivat tarpeeksi jämäkät. Ja kas. Lisää röyhelöä. Taskujen sydänmuoto kärsi hieman koska niihin piti kiinnittää röyhelö, mutta ne ovat tarpeeksi sydämen muotoiset tunnistettaviksi.




Tässä välissä pöräytin kasaan nanan Hännän karvakankaasta. Tein hännän pompom-tekniikalla eli ihan vaan ympyrän muotoinen kappale, johon ommellaan poimulanka ja kiristetään, Täytin hännän pumpulilla. Siitä tuli fuwafuwa. Seuraavaksi teen häntään kiinnityksen, jolla se kiinnitetään essun rusetin taakse.


ai miten niin iso häntä?
Ei häntää ilman korvia. Nanan päähine aiheutti päänvaivaa (haha) Koska en voinut mennä normaalilla rusetin kaavalla, eli ihan vaan kaksi suorakulmiota ja pussiin. Korvien kun pitää tulla rusetin lenkkien sisältä. Päädyin kiinnittämään rusetin ja korvat pantaan katseltuani ensin nanan muita päähineitä, sillä suurin osa Nanan hiusasioista on pannassa kiinni. Oletin siis että tämäkin on. Parasta on se, että tein rusetista niin muhkean että panta ei edes näy! Ostin kuitenkin oikean sävyisen punaisen pannan ihan vaan että se sopii asuun. Korvat tein fleecestä ja perlasta ja sisälle kiinnitin rautalankaa. Käytin ohutta rautalankaa, koska halusin että korvat pomppivat niinkuin Nanan 3D-mallissa.

Aika monessa on panta.






Kiinnitin korvat pantaan rautalankalenkeillä ja ompelin vielä paikoilleen etteivät varmasti kiepsahtele. Rusetin tein niin, että ompelin ensin pitkän tuubin jonka laitoin lenkille ja ompelin pannan ja korvien päälle. Viimeistelin rusetin keskikohdalla ja hännillä ja päähinekin oli valmis! Olen tosi onnellinen että se pysyy hyvin päässä eikä keiku vaikka siinä onkin useampi elementti.



Korvat ovat vaaleanpunaiset, valaistus vain piilottaa sen.
Tilasin Nanan sukkahousut netistä. En meinannut löytää kauppaa joka myisi valkoisia sukkiksia jotka olisivat vähän paksumpia JA vielä isokokoisia. Sitten törmäsin kauppaan nimeltään pinkmonkey.fi. Nimi vaikutti epäilyttävältä mutta kun tutkin asiaa lisää sain selville että kyseinen kauppa erikoistuu sukkien ja sukkahousujen maahantuontiin suomeen. Käykää katsomassa! Tosi hyviä raitasukka- ja sukkahousuvalikoimia ja paksumpia värikkäitä sukkahousuja! Myöskin ilmaiset postitukset suomeen! Seuraavaksi pitäisi maalata sukkiksiin pupujen kuvia. Meillä oli vielä Tenshistä sinistä kangasta (muinaisjäänne) sen verran että sain ommeltua Nanan kenkiin rusetit.



Viikonlopun ompeluprojektini olikin sitten Nanan taskussa asustava avaruuspupu. Ompelin pupun käsin vaaleanpunaisesta fleecestä ja maalasin sen silmät ja suun. Tein samoista worblanjämistä sille avaruuspannan. Pupun korvia muodossa pitää rautalanka.




Ensin piirsin pupulle silmät tussilla, mutta se levisi ja pupun katseesta tuli aika kuumottava. Päädyin sitten lopulta ompelemaan pupulle leatherface-hengessä uuden naaman johon maalasin sitten silmät ja ne näyttivät heti paremmilta.

Liian pelottavaa


Panta oli ihan vaan leikkaa liimaa maalaa-tekniikalla näperrelty ja kiinnitin sen pupun päähän liimalla.



Lopuksi tein pupulle pyöreän alavartalon ja kiinnitin jalat ja viimeistelin sen. Olen myös positiivisesti yllättynyt että se pysyy menossa mukana taskussa eikä myöskään paina liikaa alushametta kasaan. Kokeilin keskeneräisen senpai-club mekkoni kanssa essu-pupu-comboa ja hyvin toimi. Pupusta tuli oikein veikeä proppi ja olen iloinen ettei sitä tarvitse kiinnittää essuun että voin ottaa sen kanssa esim selfieitä (joita varmaan otan ihan liikaa.)




Asusta puuttuukin enää vain sukkahousujen maalaus, kaulakoru ja itse mekko. Kengät ja peruukki ovat matkalla jossain suomen ja kiinan välillä ja jännittelen että ehtivätkö ne ajoissa coniin. Jos eivät ehdi, plan b on värjätä joku ponnariperuukkini oikean väriseksi ja etsiä vain jotkin ballerinat ja spraymaalata ne punaisiksi. Täysin varmaa on vain se, että tämä asu tulee kyllä valmiiksi desuun. Siitä ei ole epäilystäkään. (koputan puuta koska aina kun tällaisia miettii, niin jotain ongelmaa ilmenee.)

Näihin kuviin ja tunnelmiin

-Anakichi

maanantai 2. toukokuuta 2016

Ai onko desu jo ensikuussa?!!?

Apua! Desucon on jo ihan ovella ja cossisuunnitelmat ovat mitä ovat. Mischiefzero on työstänyt omaa asuaan jo hyvän aikaa ja minä vasta katselen peruukkeja. Päätin kirjoittaa tämän postauksen ikäänkuin pakotteena itselleni että joudun aloittamaan työt ja lopettamaan hahmojen jahkailemisen.

Aioin alunperin tehdä desuun touhou-cossin mutta päätin siirtää sen myöhemmäksi. Tälläkertaa uusin yhden asun ja viimeistelen yhden eli käytännössä vain kolmas asuni on silloin ihan "uusi"

Perjantai tai Sunnuntai:

Nelly Smith- Senpai club, kesäkoulupuku.

Koska Nelly jäi niin pienestä kiinni niin viimeistelen puvun desuun! Sain myös todisteen siitä että kesäkoulupuku on myös hänen päällään vaikka senpai-club nyt meneekin ilmeisesti tauolle tekijöiden puolesta. Tämä asu toivottavasti valmistuu ennen kuun loppua jotta saamme kuvattua ne koulussa!! (muistio itselle!)

ehkä max 5sek kestävä klippi jossa näkyy kesäkoulupuku



Lauantai: Nana Abe Idol M@ster Cinderella girls- Single cover asu

Taaskaan en ole kyseistä peliä pelannut, mutta kun olen seurannut Mischiefzeron pelailua ja ottanut asioista selvää (ja aion katsoa animea!!!) niin olen ihastunut Nana Abe-pupuidolitytyyn ihan täysin! (Tästä ehkä myös kiitosta Dashianalle kun edes esitteli ihanan neidon minulle) Päädyin nanan asuista tähän vaaleanpunaiseen ihanuuteen koska noh, vaaleanpunaista ja pupuja, miten voisin kieltäytyä! Tämä voisi melkein olla hall-cosplay tähtäyspuku ;)) Aion yrittää ommella cossin taas itse ja jännitän vähän että mitähän tästä tulee!


 Sunnuntai/Perjantai

Uusin Hoppoun kokonaan, paitsi peruukin. Tälläkertaa teen propit suoraan paremmista materiaaleista että ne ovat kestävämmät ja yritän saada hieman raskaamman näköistä metallista meininkiä niihin. En vieläkään aio tehdä selkähirviöitä koska desuun on vain kuukausi aikaa.



Tällaisia olisi toivottavasti luvassa. Pyrin ainakin yhden näistä saamaan valmiiksi! Ja jos ei, niin sitten uusin Kashiman ja/tai Umarun.