perjantai 29. maaliskuuta 2013

Cosplayedistymistä!

Tai oikeastaan kuvia, jotka eivät ehtineet edelliseen upd8teen (see what I did there?)

Pääsin leikkimään crayolan paperisavella.. Ah lapsuus, jälleen! Tuoksukin toi lapsuuden askartelut mieleen!

tiimarista, 7e kpl, erittäin riittoisaa, kuten saatte huomata.
Tein siis homestuck-sarvia. Alunperin oli tarkoitus tehdä Feferin ja Eridanin sarvet, mutta tavaraa jäi yli, joten toteutin ylläriboonus-sarvet sen lisäksi.




Tässä ovat siis (yllä) Ampora-suvun sarvet ja (alla) Peixes-suvun sarvet.

Amporasarvista tuli erittäin painavat, ja ne täytyi hioa jälkikäteen. (Pieni vinkki, tämän aineen hiominen pöllyää TODELLA paljon, eli kunnon suojavälineet ja hengitysmaski olisivat poikaa!)





Eli Captor- ja Vantas-sarvet! Aioin ensiksi tehdä Leijon-sarvet, mutta päädyin kuitenkin näihin kahteen.

Tässä vielä kokoerokuva:

Määristä:

Ampora: puoli pakettia/ sarvi
Peixes: 1/4 pakettia/ sarvi
Captor: liikaa
Vantas: vähän

Että tällaisia on tullut muokkailtua. Massan luvattiin kuivuvan 12 tuntia, mutta se oli täysin kuivaa vasta 3 päivän päästä. Sarvia piti myös käännellä sanomalehdellä, että ne kuivuivat tasaisesti.

Sitten toiseen aiheeseen:

Cossin vaatetusosio on käytännössä valmis!

Ostin uuden maalin, joka harmi vaan on kiiltävä, metallic, oikeastaan, mutta se oli oikean väristä. JA näkyy mustalla! (succes!)

5.90 Hobbypoint
Ja yllä maalattu paita! Varjossa väri on lähempänä violettia, mutta kelpuutan sen kyllä. Aion vielä kokeilla maalata ruusunvärisellä maalilla päälle.


Tässä sitten koko asua (miinus lasit ja kunnollinen maskeeraus)

Cossi on myös vedetty päälle pikana.


Näyttää omasta mielestäni erittäin muikealta!



Excuse my hair.

Että sellaisia!

Kävin myös etsimässä kaksipäiseen atraimeeni kärkiä. (Aion tehdä sen ostamalla kaksi pirunkeppiä, ottaa kärjet pois ja kiinnittää ne verhotankoon jonka sain isältäni, jonka jälkeen maalaan koko hökötyksen kultaiseksi), mutta kävikin niin, että mukaan tarttui kaikkea muuta paitsi itse etsityt asiat!!

verhotanko


Nyt siis onkin tapahtunut niin, että Gamzee Makara-cossini on varmistunut, sillä ostin nämä:


8 euroa! Alennuksessa!
Aion sitten muokkailla ne oikean värisiksi.

Aloitin jonglöörauksen harjoittelun, vain koska minä voin.

Ostin myös Mrshighandmightyn marisaan luudanvarren!

ryhmysauva 2,90e, eurolla enemmän


Näihin kuviin ja tunnelmiin

-Anakichi

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Eväkkäät terveiset

Kuten lupasin, teen jonkinlaisen  ohjeistuksen, tai ennemminkin esittelyn siitä, miten minä nämä räpylät naamaani kiinnitän.

Vaihe yksi:

Mittaa suunnilleen kohta, johon aiot korvat kiinnittää.
Minä kiinnitin ne poskiini kahdesta syystä: koska hussien piirroksissa feferin ja eridanin evät näyttävät tulevan joskus korvista, joskus poskista, ja siksi, että peruukki peittäisi korvien kohdalla olevat evät. (Mrshighandmighty taas laittaa omansa korville, sillä hänen peruukkinsa ei estä sitä.)

evät.
feikkasin kuvan irrotuksen JÄLKEEN, koska unohdin ottaa kuvat evien kiinnityksestä. Tyhmä minä.


Vaihe kaksi:

Ota spirit gum (partaliima) tai nestemäinen lateksi esille.

tätä sai ~3e buttericksistä
Sivele eviin liimaa kohtiin, joiden haluat kiinnittyvän ihoosi.
Minulla nämä kohdat ovat tässä:

Vasemmanpuoleinen viiva-alue osuu poskeeni ja itseasiassa kiinnittää evät, oikeanpuoleinen vain "tasoitellaan" jotta saadaan aikaan mahdollisimman tasainen tulos.
Vaihe kolme:

Kiinnitys.

Tässä korva liimattuna. 
Vaihe neljä:

Meikki
En jaksanut maalata naamaani harmaaksi, joten peitin korvien sauman omalla meikkivoiteellani ja puuterillani niin hyvin kuin pystyin. Laitoin myös puuteria itse korvien päälle, jotta ne olisivat hieman lähempänä omaa ihoni väriä.

peruukin kanssa. Korvat ovat hieman erimuotoiset keskenään.
En onnistunut täydellisesti, mutta olen aika tyytyväinen.

kokeiluja.
ihan hyvältä ne näyttävät..

Vai mitä?

Nojoo, tuossa on vielä paljon tehtävää, mutta olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! Otsaripa on vinossa ja siitä puuttuu jalokivi, mutta ei se menoa haittaa!

Ja tässä on kuva pikkuveljestäni korva korvan päälle laitettuna.




Otan kokonaisella korusetillä kuvan myöhemmin ja lähettelen tänne. Tajusin myös että minun pitää luultavasti piirtää kulmakarvani, koska tuo ripa nyt tuntuu vievän aika paljon otsatilaa.

Vaihe viisi:

irrottaminen:

Revi.


^ that's all.

Mrshighandmighty teki ihmeitä ja sai kuin saikin Feferi-hameeni valmiiksi! (harmi vaan ettei minulla ole kuvia edestä, ainoastaan takaa..)

tuituituitui<33
Hame on ihana ja sen vetoketjukin onnistui! Se on ihan perfect!

Otsaripa on tehty paksusta softiksesta, joka on spraymaalattu ja maalattu kultaiseksi. Kiinitys tapahtuu peruukin alle tunkemalla.


Maali lohkeilee, joten maalasin sitten käsin vielä päälle kultamaalilla. Seuraavaksi kiinnittelen jalokiven ja maalaan siihen kalojen merkin.

Enää on Feferiin tekemättä

Otsapannan viimeistely
Nilkkarenkaiden viimeistely (kiinnitys)
Sarvet
Lasit
Kengät
Paidan viimeistely

AAAAAAA Se alkaa toimia!

Paita on tosiaan tällähetkellä EDELLEEN maalauksessa, noin viisi kerrosta ja se on alkanut jo hieman erottua mustasta taustasta:



Näihin kuviin ja tunnelmiin tälläkertaa!

-Anakichi

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Edistystä!

Tänä viikonloppuna on tullut edistettyä enemmän homestuck-cossia, kuin Reimua, joka vaatisi enemmän edistämistä... Tosin on ehkä parempi että tulee jompikumpi ensin valmiiksi. (Tänään valmistui itseasiassa kaksi hametta, molempiin cosseihini, sekä myös mrshighandmightyn marisa-hame)

Jälleen kerran tuttuakin tutumpi ompelukoneen säksätys ja mrshighandmightyn puhina (taisi mennä jotain pieleen) kuuluu keittiöstä.

Itse olen tänään väsäillyt helminauhoja Feferille. Oi ihanuutta, ihan lapsuus tulee mieleen! Paitsi että inhosin helmien tekoa, koska se oli niin tarkkaa puuhaa.

Käytiin eilen ja tänään mrshighandmightyn kanssa cossiostoksilla.

Tällaisia tarttui mukaan:

Feferipaidan kankaanpainantaväriä ja vaaleanharmaata grimasin kasvomaalia (JEE)

Helmiä (askartelukulmasta yksi tuollainen purkki 5,05e, napista ja nauhasta 4,80e)

Siimaa clas ohlsonin kalastuspuolelta

Hamevetoketju, silkkinauhaa ja sinistä lankaa napista ja nauhasta

alennusnappeja omaksi iloksi napista ja nauhasta!
Sekä musta hihaton perustoppi h&m:ltä, mustaa kangasta (touhouvaniareimun hame) turkoosia sekä vihreää kangasta (feferin hame), eurokankaasta.. Aijuu! Ja kultaspraymaalia tiimarista!

Napit ostin tosiaan sellaisesta ylijäämälaatikosta jossa luki "10snt/nappi" ja ihan vaan omaksi ilokseni, koska olen nappifanaatikko. Eritoten kultaiset koristeelliset napit ovat kivoja. Katsotaan mitä keksin niistä.

Ainiin, lupasin kuvia peruukista ja korvista! Toteutan ensimmäisen, korvia en ole vielä saanut pysymään fiksusti ja ajattelin tehdä jonkinlaisen kuvasarjan niiden kiinnittämisestä :p

allekirjoittanut valkoisessa paidassa.. hngh :p

tästä tulee mieleen sellainen intiaaniperuukki :D

ja se on ihanan pitkä!
Pelkäsin, että joutuisin leikkelemään ja muokkaamaan peruukkiani, sillä kuten kuvista näkyy, siinä on perus pitkä otsatukka. Tarkoituksenani oli muokata peruukkiin luonnollinen hiusraja. Yllätyinkin iloisesti, kun nostin peruukin otsatukan ylös ja huomasin että sen hiusraja näyttikin yllättävän luonnolliselta!

Otsamonsteri kohdattu'd
... Ja ei se niin pahalta näyttänytkään. (otsani siis) Nyt olisi luvassa peruukin taaksesliipatun otsahiuksiston tuuheutus, jolloin saa hieman muhkeutta ja kuohkeutta päälaelle kun nyt on tuollainen limasliippa. Mutta ihanaa! Tämä säästää jälleen minun rahojani jatkossa, kun tarvitsen pitkää mustaa kiharaa peruukkia erääseen toiseenkin cossiin, jossa pitäisi sitten ollakin sivuotsis! Jippii!

Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, olen tänään askarrellut helmiä. Aloitin ja tarkoituksenani oli tehdä yhdet kiinteät kaulahelmet, joissa väri vaihtuu kesken kaiken. Tämä tosin niinsanotusti kusi eikä toiminut muutenkaan kunnolla, joten tein kaksi erillistä kaulakorua. Samalla myös väkersin rannehelminauhat.

tältä se aluksi näytti.
Kuvassa keskeneräinen ja sillähetkellä nerokkaalta vaikuttanut innovaationi.

Tässä sitten making of the second edition

niistä tuli oikeastaan aika mukavan näköiset.

uguu decolte-huorauskuva.

Kun olin tehnyt toisen version helmistä, ne olivatkin sitten tosi mukavan näköiset! (kuvat otettu perunalla, joten värit ovat paljon harmaammat kuin oikeasti.)

Sitten värkkäilin rannekorut, jotka olivat onneksi yksivärisiä!

makkararanne esittelee tässä uusinta helmimallistoa


piti saada kuvaa siitä making of-hässäkästä.

tehotytöt.

kaulanauhat ja rannekorut!
Kuten huomaatte, kaulanauhat eivät ole loppuun asti helmeä. Tein sen ihan siksi, että helmet eivät olisi riittäneet. (ja nyt kun ajattelen, pitkä peruukki olisi saattanut jäädä takkuun helmien sekaan ja napsauttaa helmet pyörimään pitkin conipaikkaa.)

Aloiteltiin myös paidan maalaaminen, ja huomasimme, että maali ei ollutkaan pigmenttiväriä.. Veikkaan että neljä kerrosta riittänee.

kalat.

Keskeneräisinä ovat tällähetkellä softiksesta väännettävät osat, eli nilkkarenkaat, sekä tiara.

Tällaisia tälläkertaa! Katsellaan sitten mitä seuraavaksi postaan!

-Anakichi

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Suunnitelmia ja kuva-arvoitus

.. Vaikka oikeasti minun pitäisi olla suunnittelemassa yliopistojen hakutehtäviä, eikä cosplayta.

Olen löytänyt uusia hahmoja cossittavieni listaan ja nämä nyt ovat jonkinlaisia haaveita, eivät edes ajatuksen tasolla toteutukseen yltäneitä, mutta...

Kurumi pelistä Hachi koi (ja joo, ihastuin hahmoon ensin designin takia ja osalta siksi että.. noh, olen isohko.. En tosin ihan yhtä iso kuin kurumi, mutta...)

Suloinen hamsteriposki!


Ja joo, vaaleanpunainen on ihana väri.

Nyt takaisin oikeisiin TÄMÄNHETKISIIN juttuihin.

Feferiperuukkini ja korvani ovat saapuneet, huraa! Saatte viimeistään sunnuntaina niistä pikkuisen kuvia :3

Olen siis menossa viikonloppuna kuopioon ja päästään vihdoin aloittelemaan mrshighandmightyn kanssa itse cossien TEKEMISTÄ niiden suunnittelun sijaan.

Viikonloppuna olisi tarkoitus väsäillä joitain osia asuihin (itse haluaisin saada feferipaidan ja reimuhameen valmiiksi)

JA tässä tulee se kuva-arvoitus-osio.







Mitä tästä voisi tehdä? Kyseessä on siis muovinen vauvanmobilen osa, josta on irrotettu itse mobile ja sitä pyörittävä moottori. Se on melko kevyt ja luultavasti sen saa myös osasiin, en ole kokeillut. Rattaan saa irti ja siinä on kätevä jenga (en tiedä onko oikea sana) kiinnitys. Päässä on koukku.

Tämä on näitä tällaisia "en tiedä yhtään mihin tarvitsen tätä, mutta TIEDÄN että jos heitän sen pois, löydän sille tarkoituksen heti sen jälkeen."

Vastauksia arvostetaan suuresti. Jos keksitte esimerkiksi omiin tarkoitusperiinne sopivan jutun, kertokaa, voin vaikka toimittaa häkkyrän Desuconiin.

Mitähän vielä...

Ei kai muuta..

Tällaisia tälläkertaa





HNNNNNNNNGH





-Anakichi