torstai 13. helmikuuta 2014

Päivä frostiin ja cossit kesken.

Luulitteko että oltaisiin ajoissa valmiina? Hah!

Toisaalta olen helpotuksekseni huomannut että muissakin cosplayblogeissa on ollut jonkinlaista "viimehetken paniikkia" jos sitä siksi voi kutsua.

Huomenna juna lähtee kuopiosta aamukahdeksalta puksuttamaan kohti lahtea.

Kyllä, minulla on aikaa kirjoittaa tätä nyt, sillä Mrshighandmighty säksättää ompelukoneella Shinkua ja Suigintouta kasaan. Kaikki alkaa olla ihan hyvällä mallilla, joten hetkeksi uskaltaudun koneen ääreen raportoimaan (enimmäkseen viimeyönä tapahtuneesta) edistyksestä.


 Ihania postiyllätyksiä mahtui viikkoon kaksi. Molemmat pakettini ehtivät perille!

Peruukki ei ollut ihan yhtä pitkä kuin kuvissa lupailtiin, mutta sen osasin aavistaakin, sillä aasialaiset ovat melko lyhyenluikkua porukkaa. (en minäkään ole kuin huimat 165cm, mutta you get the point.)

Olikin sitten pakko ottaa viisimiljoonaa kuvaa peruukilla ja pandahatulla, mutta säästän teidät siltä kaikelta, laitan vain muutaman kuvan tähän. Mukana myös meikkikokeilu nr 2.

Peruukki ilman meikkailuja. Erittäin k-pop positiivinen olento.

Kuvat on sitten otettu laatukameralle (tm) eli puhelimella, kaikki ovat tyhmästi tuollaisia pitkiä.







Pahoittelen ankkanaaman prosentuaalista määrää kuvissa. Olen muuten todella iloinen että peruukissa oli valmis otsatukka, olen aina ihan hermorauniona kun pitää leikata peruukkeja.

Seuraavaksi paketti numero kaksi, joka kolahti postiin näin päivää ennen desua, mikä tuuri!

Pandidos.

Pandateemalla jatketaan. Kyseessähän ovat siis blippolaatuiset (lue:sekundaa) Hengitysmaski ja laukku. Ei niistä hirveää hintaa tarvinnut maksaa, joten ei huolta siitä että tuleeko rahalle vastinetta. Jo yhden päivän käyttelyn jälkeen homma on kassissa.

Tuohon hengitysmaskiin piti tehdä hieman pidemmät kuminauhalenksut, kun tuntui etteivät omat korvat oikein riittäneet pitämään maskia naamalla. Kuvia myöhemmin ;)


Sitten itse cossihommiin.

Shinkun mekko on Kaulusta ja selkärusetin kiinnitystä vaille valmis. HURRAA! Sitten puuttuukin enää hattu ja bloomerit. Kaikki muu on alkanut seljetä. Sain jopa propin äherreltyä eilen illasta!

Ja voih mikä proppi onkaan! Ehkä tähän asti suloisin ja ihanin proppi minkä olen koskaan tehnyt! (joo, simppelihän se on, mutta ulkonäkö on niiinnniin suloinen!)

Muumipappa

niiskuneiti?
Olin jo luovuttanut Shinkun kepukan suhteen. En oikein ollut keksinyt mistä sellaisen löytäisin ja olin jo päättänyt mennä ilman. Sitten kun metsästin hätävarasiipiä Mrshighandmightylle (kyllä, en luota omiin taitoihini niin paljon) kävelin kauppaan ja kas, melkein suoraan kaupan oven vieressä myytiin mustia kävelykeppejä,

Ylläolevista kuvista huomaatte, kuinka olen maalannut kyseisen kepin vauvavaaleanpunaisella. (Lempivärini, miksiköhän pidän tästä propista?)

Shinkun kepissä on alkuperäisessä kuvassa neonpinkki rusetti, joten otin hieman omaa vapautta ja tein rusetin samasta kankaasta kuin mekkokin on.¨

Rusetti on tehty simppelisti sitomalla, ei ollenkaan ompelua käytetty. Tässä suttuinen paint-ohje jos nyt kamalasti kiinnostaa.



Tätä ei ole tarkoituskaan ymmärtää.
Tässä on siis lopputulos:

uuh, paljasta jalan pintaa.
Rusetti kiinnitettiin keppiin erillisellä lenkillä, jonka saa sujautettua kätevästi keppiin ja pois, jos tarve vaatii.

























Sen jälkeen keppiin piti vain maalata kultainen kärki. Ja avott! Syötävän suloinen kävelykeppi valmistui!


Hieno sohvakuivatus, hermanni. Taustalla myöskin cossintekokaaosta parhaimmillaan. Seuraavaksi olikin aika siirtyä pakkausvalmisteluihin, sillä halusin kiinnittää peruukkini hyvin ettei se nouse takkupallona laukun uumenista.





Ensin suihkin viisisataa kiloa lakkaa peruukin kiharoihin, että ne säilyisivät kuljetuksessa. Kun peruukki oli kuiva ja selvinnyt järkytyksestä, oli aika sitoa se. Käytin apuna pyykkitelinettä. Sidoin siis ponnareiden koko pituudelle tasaisin välimatkoin tiukat solmut, jotka toivon mukaan pitävät turrikan kasassa.

Shinkuun ovat myös valmistuneet kengät. Hurraa!

Kenkinä toimivat ihan tavalliset avokkaat, joiden kaveriksi nilkkoihin solmitaan silkkinauharusetit. (ensimmäisissa kuvissa niitä ei ole, ei ollut tarpeeksi pitkää nauhaa)



Kuvien laatu vaihtelee, keskimmäisessä kuvassa voitte vain kuvitella asentoni kun otin kuvaa kengistä jaloissani. Lopuksi liimasin punaiset silkkkinauharuusut (jotka Mrshighandmighty omin pikku kätösin ompeli) kiinni kenkiin, ja hiphei, jälleen uusi osa cossia valmiina!!

Hieman pelottaa että miten nämä pysyvät jalassa, ja miten näillä pysyy pystyssä semiliukkaalla maalla. (otan mukaan kaiken varalta myös kumisaappaat.)

Sitten suigintoun siipiin.

Sain isältäni rullan solumuovia, kun kerran sitä käyttämättömänä autotallin perällä makasi. Nappasin jo aiemmin leikellystä alushameesta vannetta, josta vääntelin siipien tukirangan.

Alunperin tarkoitus oli tehdä näin isot siivet:


Mutta päädyin sitten painoasioiden ja rakenneongelmien takia tähän kokoon:


Sitten hieman lisää kerroksia:


Sitten aloin miettiä miten maalaan solumuovia, se ei oikein ottanut väriä itseensä. Myöskin siipien kiinnittäminen selkään alkoi tuntua hyvin mahdottomalta ajatukselta.

Oheessa ilmeeni kun mietin siipien rakennetta.
Keksin lopulta että vääntelemäni rungot voi sujautella asun alle rintaliivien alta, jolloin ne pysyvät ja jopa leyhyvät hieman liikkuessa.



Hieno naamasensuuri. Siivet pysyvät mukavasti kiinni ja ovat kuitenkin hyvännäköiset. Maalaamiseen sain apua touhou.fi foorumilta, jossa eräs tuttavani (Lattianpesuaine, kiitoksia!) sanoi maalanneensa solumuovia gesson avulla. Pääsinpä vihdoin gessoamaan jotain!

Olohuoneen lattia muuttui jälleen cosplaypuuhastelupaikaksi, kun aloin gessota siipiä lattialla solumuovin päällä.





Molemminpuolin gessotut ja sitten maalatut siivet. Hyvin toimi! (Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että kaikki mitä olen maalannut tässä postauksessa on maalattu pebeon väreillä, hyvin toimii!)

Gessopullossa ehdotettiin kuivumisajaksi 24h, mutta koska aikaa ei ollut, annoin gesson kuivua 2,5h per puoli ja maalin taas annoin olla paikallaan yön yli.

Edelleen aion ottaa coniin mukaan myös varasiivet, jotka kävin ostamassa Helsingin Punanaamiosta.



Jättäkää huomiotta siivestä kasvava mies.

Sitten hieman Sekavaa materiaalia, todisteita siitä että olen oikeasti hyvä selittämään cossijuttuja ja muuta mukavaa.

tässä oli siis korjausehdotukseni shinkun liian lyhyisiin hihoihin, ymmärrättekös?



Eriasteisia räpsyttimiäkin on tullut haalittua näin ennen conia. Erittäin hyvä.

Ostin kaikki ripset seppälästä, kuten ehkä saatatte huomata. Ostin lisäksi myös paketin keskikokoisia irtoripsitupsuja, jotka ovat tällähetkellä "ripsijumalamme" Kingschairin hallinnassa, toivotaan että muistaa ottaa mukaan.




Näihin kuviin ja tunnelmiin tälläkertaa


ai mitenniin on conipakkaus kesken?
-Anakichi

p.s. minullahan on siis instagram, lisäsin sen tuonne omalle välilehdelleni, jos kiinnostaa!

Meno on taas kerran desu.




4 kommenttia:

  1. Ihana postaus ennen "h-hetkeä" ;) Nuo kommentit kuvista varsinkin olivat hauskat :D Ja wip kuvia on aina kiva katsella. Toivottavasti onnistutte puvuissanne ja jossain vaiheessa viikonlopun jälkeen saadaan myös sitten tänne blogin puolelle kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista! Kuvatekstien tarkoituksena onkin viihdyttää, eikä niinkään informoida! Yritetään kovasti Mrshighandmightyn kanssa saada jonkinlainen photoshootti aikaiseksi, että sitten saataisiin todisteita asuista tännekin!

      Poista
  2. Pieni repsahdus siivestä kasvavalle miehelle. :D
    Teidän asut tulevat varmasti näyttämään todella söpöiltä! Kirous kun en pääse niitä näkemään. ; n ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eih! (siipimies on paras) täytyykin sitten laittaa oikein urakalla kuvia, että ihmiset näkevät! (tälläkin hetkellä ommellaan pieniä yksityiskohtia kiinni)

      Poista