torstai 19. marraskuuta 2015

Cosplayn SM ja television taikaa

A: Heippatihei! Cosplayn SM-kisat järjestettiin viime viikonloppuna glorialla helsingissä, tässä nyt sitten vähän tekstiä aiheesta!

Aamu lähti meillä kotona liikkeelle eväidentekomeiningeissä. Aloitimme roskaruokalakon joka kestää frostiin asti joten päätimme tehdä aamulla mukaan bentot (koska olemme weeaboita). On muuten aina yhtä hämmentävää lähteä kotoa coniin tai tapahtumaan helsingissä. Nappasimme mukaan vain tarpeelliset (eväät, puhelimet, selfiekepin ja meikit) ja suuntasimme kohti helsingin keskustaa ja gloriaa.


"kuka sä oot ja minne sä viet mua ja missä on mun isoveli?"
Tapahtuman ovien piti aueta klo 12:30 mutta ilmeisesti harjoitusten venymisen takia sisään pääsi vasta klo 13 paikkeilla. Olikin tosi hyvä juttu että vänkärit tulivat jonon luokse ja vaihtoivat lippuja rannekkeiksi jo ennen sisäänpääsyä, tällä vältettiin pahin ruuhka ja saatiin ihmiset jouhevasti sisälle! Myöskään ylimääräinen puolituntinen odottelua ei haitannut meitä sillä olimme vähän myöhässä aiotusta aikataulusta ja pelkäsin hieman että kuinka kauas taakse joudumme istumaan.

rannekkeet turvallisesti ranteessa!
M: Toimi ihmisten sisäänotto kuinka hyvin tahansa, ovet aukesivat joka tapauksessa melkein puoli tuntia myöhässä, et ei kamalan hyvin päivä lähtenyt käyntiin. Heitettyämme takit narikkaan syöksyimme varaamaan itsellemme paikat katsomosta ja pääsimme puolivahingossa aivan oikeaan eturiviin.

A: oltiin siis IHAN edessä. Kuvassa jalat lavan reunalla paikalla istuessa.
kohta..
se..
alkaa!
A: Tapahtuma alkoi hyvät ja huonot uutiset-tyylisellä Pukuvuoto-paneelilla, jossa käsiteltiin tämän hetken "polttavimpia" puheenaiheita suomalaisessa cossiskenessä. Idea oli hyvä ja oli kivaa että meille yleisössä jaettiin valotikut joilla sai sitten äänestää onko kyseinen aihe hyvä vai huono (uutinen).

tikut tanassa valmiina äänestämään. Vielä ei saanut laittaa tikkua päälle.
ai nytkö saa? JES!
Panelistit olivat rentoja ja juttelivat hauskasti keskenään, aiheet olivat mielestäni ihan osuvia ja ainakin muuta yleisöä tuntui naurattavan useampaankin otteeseen. En ehkä innostunut joistain panelistien kommenteista mutta sekin johtuu siitä että en koe tiettyjä aatteita omikseni ja siksi niiden kannalta heitellyt "hauskat ja nasevat" kommentit lähinnä ärsyttivät.

panelistit keskustelevat kiperistä kysymyksistä
M: Pukuvuodon idea oli hauska, mutta olisin itse kaivannut vähän enemmän mielipiteitä, niin sanotusti. Ymmärrän, että ohjelman idea oli pääsääntöisesti hauskuuttaa, mutta itselleni jäi vähän tasapaksu olo, kun panelistit tuntuivat pitkälti myötäilevän toistensa sanomisia. Ehkä panelistit olivat yksinkertaisesti samaa mieltä käsiteltävistä aiheista, mutta isommat mielipide-erot olisivat olleet tietyllä tasolla kiinnostavampia. Tästä huolimatta tunti paneelin parissa oli viihdyttävä ja oikein mukava päivänaloitus.

A: Pukuvuodon jälkeen lavalle asteli nainen mustissa vaatteissa headset kaulallaan ja neuvoi taputtamaan ja pitämään paljon ääntä aina koko lähetyksen ajan. Tässä minulle ensimmäistä kertaa särähti korvaan tämä "olette telkkarissa antakaa tästä mahdollisimman hyvä kuva"-tunnelma, mutta tietysti taputtaisin ja heiluttaisin valotikkua oikein olan takaa vaikkei edes olisi käsketty! Oli myös jotenkin sellainen fiilis että tapahtumaa tehtiin televisiota, eikä paikalla olijoita varten.. Ehkä näin tosi karusti tiivistettynä tuli sellainen fiilis että yleisö oli paikalla siksi että näyttää kivemmalta kameraan että SM-kisoja on seuraamassa ihmisiä myös paikan päällä.

M: Itselleni jäi aikalailla samanlaiset fiilikset sen suhteen, että tapahtumaa tehtiin enemmän tv:lle ja kotikatsojille kuin niille ihmisille, jotka olivat paikan päälle tulleet. Harmittaa, koska cosplayn SM-kisat (mitä se ikinä tarkoittaakaan) olisivat voineet olla suurempikin spektaakkeli myös liveyleisölle.

"äiti katso olen telkkarissa" kuvakaappaus yle areenasta. 


ylen tekniikkaa.
A: En tiedä, henkilökohtaisesti oli jotenkin nihkeää katsoa kun kameramies juoksi pitkin lavaa sillointällöin ja esitykset olivat sitten jälkikäteen areenasta katsottuna ehdottomasti selkeämmin nähtävissä. Ainoa miinus on se että telkussa ei näkynyt taustalla pyörivä video ollenkaan eli jos esitys pohjasi siihen, televisiossa se saattoi jäädä hieman epäselväksi. Myöskin välispiikit olivat vähän liian pitkiä ja niistä kuulsi hieman läpi se, että nyt mainostetaan cosplayta kaikille katsojille.

M: Tässä suhteessa olemme Anakichin kanssa aika lailla eri mieltä (lukuunottamatta liian pitkiä välispiikkejä, mikä lisäsi edelleen cosplayn "myymisen" tunnetta). Minua kameramies ei haitannut juuri ollenkaan ja Areenasta katsottaessa näki, että lavakamera oikeasti liikkui siellä lavalla enemmän kuin itse hahmotin. Toisaalta sitten näitä kameroita ei tunnuttu käytettävän kamalan hyvin, sillä kamerakulmat oli aika huonoja ja useammin kuin kerran kuvan ulkopuolelle jäi esityksille aika merkittäviäkin kohtauksia. Esityksien selvyyttä ei auttanut se, että taustavideot eivät näkyneet kunnolla katsojille, saatikka sitten tv-katsojille. Harmi, koska videoihin (sen minkä niistä näki) oli selkeästi käytetty vaivaa.

A: Vaikka vierastinkin televisiomeininkiä, niin yhdestä asiasta voi olla varma: televisiota tai ei, kaikista kisaan osallistuneista voi olla huippuylpeä! Lavalla nähtiin hienoja esityksiä ja sitäkin hienompia pukuja! Hyvä Suomi! En osaa nyt nimetä suosikkejani mutta olen todella positiivisesti yllättynyt esitysten tasosta. Onnea myös voittajille ja sijoittuneille, olette paikkanne ansainneet! Ihan eturivihän on aina hieman hankala paikka seurata kisoja, koska lava on ihan liian lähellä kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Siksi meillä ei nyt ole edes kuvia esityksistä, mutta oli sinällään ihan hauska kokemus olla ihan kuin siellä esityksen tuoksinassa itsekin. Esimerkiksi Link-esityksen kana taisi eksyä juontajien luokse lentäessään lavalta ja Beyblade-esityksen kiekko ja pullo lensivät hyvin läheltä allekirjoittaneen päätä :'D Toivottavasti kiekko löysi takaisin kotiin!

tappo melkeen.
M: Kisapuvut olivat tosiaan upeita, mutta esitysten taso oli yleisesti vähän meh. Oli mukana hienojakin esityksiä, mutta mikään ei noussut mitenkään ylivoimaisen korkealle muista ja osa jäi melkein suomalaiseen tyyliin haahuiluksi lavalle taustanauhan hoitaessa tarinankerronnan. Toinen asia mikä harmitti oli kilpailijoiden vähyys (viisi ryhmää eli paria ei ole kamalasti), mutta sille on vähän vaikeampi tehdä mitään. Onnea kaikille sijoittujille ja voittajille!
Haluan tähän vielä mainita konfettikanuunat. Vaikka näin niiden olevan aivan nenän edessä, kyllä niitä säikähti silti.


A: Kisojen loputtua tapahtumapaikalta piti poistua, sillä se laitettiin valmiiksi iltabileitä varten. Me menimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen käymään kotona ja vaihtamaan vaatteita ja peruukkeja. Päädyimme sitten heittämään vaan mahdollisimman vähän narikkaan joutuvaa tavaraa päällemme ja nykäisimme Eli- ja Nozomiperuukit päähän.


M: Päätös lähteä ilman narikkatavaroita johtui ihan siitä, että narikka oli maksullinen..SM-kisoissa käyneille, mutta ei pelkän iltaklubirannekkeen ostaneille. Olen edelleen vähän nihkeä tämän päätöksen takia, kuuluihan iltariennot sentään lipun hintaan.

A: Iltabileisiin saapuessamme suuntasimme saman tien yläkertaan k18-anniskelualueelle ja kävimme kurkkaamassa juomalistan. Lopulta päädyimme molemmat ostamaan ilmeisesti illan suosituimman drinkin "Worblan". Meitä yritettiin saada ostamaan leikkisästi nimetty "Suomen Cosplay-piiri"- shottilautanen mutta jätettiin väliin. Iltabilemusa oli minun mieleeni koska en osaa oikein yleensä tanssia normaaleihin coneissa soitettaviin jumputuksiin ja tämä ilta kääntyikin päälaelleen kun minä tanssin ja Mischiefzero katsoi vierestä (cue: yleensä tämä menee toisin päin)


kaksi lasillista worblaa.
Oisko tää meidän seuraava banneri?
M: Minua iltabilemusiikki ei kamalasti sytyttänyt. Musiikki kuulosti minun korvaani perusklubijumputukselta, enkä oikein jaksanut innostua. Olin odottanut vähän enemmän "nörttimäisempää" musiikkia (edes 50/50 olisi kelvannut minulle), joten en kiellä pettymystäni. Olimme paikalla hieman alle puolitoista tuntia ja kunnon fiiliksen puuttuessa lähdimme kymmenen maissa takaisin kotiin. En sitten tiedä, paranivatko bileet myöhempinä tunteina.

A: Tapahtuma oli kaikesta ennakkohypetyksestä huolimatta aika keskiverto häppeninki ja hyvä niin, sillä siitä jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. Jälkikäteen areenasta katsellessa sitten tajusimme että yhden esityksen puheraita oli sensuroitu ylen toimesta satunnaisella musiikilla.. esityksen fiilis katosi ihan täysin!! :( Toisaalta areenakatselu kertoi senkin että ensivuonna taas ostetaan liput mielummin kuin katsellaan kotona sohvalla, eli kyllähän tämä kaikesta narinastani huolimatta taisi ihan toimia!

M: Oliko ensimmäiset cosplayn SM-kisat viidentoista euron arvoinen? En ole ihan varma. Kokonaisuudessaan tapahtumasta jäi vähän valju yleistunnelma, iltabileet tuntuivat hieman turhilta enkä vieläkään ihan tajua, miksei tätä kisaa voitu yleisesti pitää esim. tulevan Cosvisionin yhteydessä. Toisaalta jos kisat järjestetään ensi vuonna meidät mitä todennäköisimmin löytää taas paikan päältä, sillä televisiolähetys jätti paljon parantamisen varaa.
Tämän tapahtumavuoden päättää tulevana viikonloppuna DesuTalks, samassa paikassa melkein samaan aikaan, minkä jälkeen onkin aika kääntää katseet kohti ensi vuotta ja ensimmäistä tapahtumaa Desucon Frostbitea. Näkyilkäämme siis ylihuomenna!

-Anakichi

~ MischiefZero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti