torstai 30. kesäkuuta 2016

Ara Haan ja pahan mielen puku

Moi.

Olen ollut blogin puolella aika suuressa radiohiljaisuudessa Yukiconin jälkeen. Pahoitteluni siitä. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin ollut toimettomana, ei suinkaan. Olin tarkoituksella vielä tavallistakin hiljaisempi, sillä minulla oli tasan yksi isompi projekti Desuconiin.

Tämä kaunis neiti, eli Ara Haanin Little Devil-versio pelistä Elsword
Puhuin Aran tekemisestä jo viime vuonna, mutta päätöksen hahmon tekemisestä Desuconiin tein jo tammikuussa. Päätin jo silloin, että keskityn täysillä tämän puvun tekemiseen, muut kakkospuvut tulevat jos aikaa riittää. Asu ei sinänsä ollut mikään salaisuus sillä lisäilin kuvia eri tekovaiheista sosiaaliseen mediaan, mutta alunperinkin oli tarkoitus tehdä iso superpäivitys Desuconin jälkeen. Siinä kävi vain vähän hassusti että lopetin koko puvun tekemisen n. viikko ennen Desuconia.

Superpäivityksen teen silti. Kuvia tuli otettua kun muistin.

Takki oli ensimmäinen ja ainut asia, jonka tein täysin loppuun asti. Tämä oli myös ensimmäinen asia, jonka tekemisen aloitin heti maaliskuussa. Takki oli projektina yleisesti mukava mutta välillä myös suurta turhautumista aiheuttava, johtuen virheiden tekemisestä ja tekniikoiden kokeiluista (ja näistä johtuvasta jatkuvalta tuntuneesta purkamisesta). Vähän joutui hahmotus koetukselle, kun selvittelin mitenpäin valkoiset hihat pitää ommella vuoriin kiinni niin, että ne ovat oikeinpäin kun kiinnitän takin ja vuorin yhteen.


Takki oli jo melkein kasaamista vaille valmis ennenkuin päätin että koneella ommeltu oranssi nauha on ruma ja haluan ommella ne käsin. Mustien hihojen nauhan onnistuin ompelemaan takaisin nätisti, mutta valkoiset hihat päädyin tekemään kokonaan uudestaan. Ei harmita, näyttää paljon kivemmalta.


Lapset, älkää ommelko ajatuksissanne
Myönnän avoimesti vuorittavani cossejani turhan harvoin. Tässä cossissa tulikin sitten vuoritettua lähes kaikki. Takin vuorittaminen oli vähän jännää, kun en halunnut/voinut päälliommella oikealta puolelta, joten piti luottaa kääntämisen ja silittämisen voimaan. Onneksi löytyi hyvät tutoriaalit mitä seurata.



Vaikka takki olikin aika paljon opettelua ja eri tekniiikoiden kokeilua ja tämän takia selkeästi aikaavievin, tykkäsin loppupeleissä tosi paljon tämän tekemisestä. Takissa sai kokeilla uusia juttuja ja hioa asioita, jotka on aiemmin menneet vähän päin metsää (eli vinonauhakulmia). Voisihan siihen edelleen tehdä pieniä korjauksia, mutta yleisesti olen varsin tyytyväinen.


Paitaa oli jännä tehdä. Mittasuhteet tuotti aluksi vähän päänvaivaa, kun yritin sovittaa paitaa omalle keskivartalolleni, ja siitä selvittiin kohtalaisesti. Paidan päällesaamiseksi selässä on vetoketju, harkitsin tosin myös jonkinlaisen nyörityksen tekemistä. Saumoissa on vannetta antamassa tukea ja ryhtiä, kiristystä ei ole. Ja ryhtiä paita muuten antoi, tuo päällä pysyi selkä aika tehokkaasti suorassa. Rintaosaa hahmottelin ja tein ensimmäisen version, mutta tämä jäi kesken. Myös yksityiskohdat jäi tekemättä


Hameen tekeminen pelotti alunperin, mutta se oli loppujen lopuksi ihan mukavaa puuhaa. Ainut asia mikä aiheutti vähän päänvaivaa oli kaavoitus, sillä 95 prosenttia tekemistäni hameista on joko vekkihameita tai kelloja, ja nyt pitikin sitten saada kolme erikokoista ja -mallista hametta toimimaan yhteen. Muutaman koepalan jälkeen pääsin ihan mukavaan tulokseen. Päädyin tekemään rypytyksen laatikkona, koska se on kuvassa selkeä laatikko eikä epätasainen. Rypytyksen oranssin nauhan toinen reuna on ommeltu ensin koneella kiinni, minkä jälkeen tikkasin toisen reunan käsin. Sahalaitanauha on ommeltu käsin, mitä nyt tikkasin koneella kaikki palaset kiinni toisiinsa. Tästä jäi laittamatta vetoketju ja vyötärönauha, että ei kamalan paljon, alushametta en ehtinyt leikkelemään muotoon.




Kengät olikin sitten tosi hauska jutttu. Etsin pitkään sopivia pohjia Aran kenkiin, mutta en löytänyt mitään hyväksyttävää. Tämän takia kävinkin sitten varastolla hakemassa mitkä muutkaan kuin Shoukakun kengät. Osittain ihan terapeuttisesti pääsin repimään kaiken ylimääräisen niistä hirvityksistä pois, vaikka Anakichin välillä liian hyvät liimailut aiheuttivatkin osittaista ärtymystä. Irroittelun jälkeen maalasin kannat ja pohjat sekä teippasin jalastani kaavat itse kengälle. Ehdin ommella kenkiin mustan päällyksen ennen töiden lopettamista, vuori ja remmit jäi.



Peruukki...voi juku.
Peruukin työstäminen alkoi maaliskuussa. Tilasin kaksi metrin mittaista peruukkia, alkuperäisenä tarkoituksena oli kasata niistä yksi sivupompulainen peruukki. Ehdinkin jo koota lähes kaiken pohjaperuukin kuidun pompulaan ennenkuin totesin et vituiks män ja heitin koko peruukin huuhteluaineutumaan.

Tähän päästiin
Perkele
Toinen yritys. Tällä kertaa meni jo paremmin ja pääsin ompelemaan weftejäkin. Harmitus sattui siinä vaiheessa, kun yritin laittaa peruukin päähäni ja totesin, että olin kiristänyt kuitua liikaa ja peruukki ei mennyt enää päähäni. Tässä vaiheessa heitin tämän peruukin menemään, sillä kuitu oli jo alkanut hapsuuntua eikä olisi kestänyt enää kolmatta muokkauskierrosta.


Yritys numero kolme. Otin käyttööni Araan alunperin tilatun clip-on - peruukin. Kokosin pohjaperuukin sivupompulaksi ja suihkin hiuslakkaa som satan. Ompelin niskaan parit weftit, minkä jälkeen kiinnitin klipsistä irroitetun pompulan peruukkiin. Pienen siistimisen jälkeen kiinnitin vielä rusetin. Rusetin valkoinen kuvio on maalattu, kun alkuperäinen ompelujälki näytti hirveältä.

Lähtökohta numero kolme
Niskavillojen ohjailua oikeaan suuntaan. Enpä ole ennen neuloittanut peruukkia väärinpäin peruukkipäähän
Peruukki puikkojen kiinnittämistä ja lirppojen siistimistä vaille valmis
Jätin proppien tekemisen viimeiseksi, mikä ei ehkä ollut hirveän hyvä päätös. Vyö jäi ihan alkutekijöihinsä, samoin hanskojen koristeet (niin kuin hanskat yleisestikin). Lannekukkasen(?) leikkelin, worblasin, päällystin ja maalasin, timantti ja tupsu jäi tekemättä. Cossiin tuli vähän joka paikkaan eri kokoisia perhosia, jotka ehdin leikata softiksesta. Osan liimasin solkiin kiinni, osan ehdin jo päällystää, osa makaa pienessä minigrip-pussissa irrallaan. Ainut pikkuproppi, jota tuli kunnolla tehtyä, oli peruukkiin tulevat puikot.

Riemuni oli suuri kun ostamani maalit oli valmiina hyvän värisiä eikä tarvinnut alkaa sekoittelemaan omia sävyjä
Perhoisia
Peruukkiin kuuluvat puikot oli vähän turhan hitaat tehdä, ihan vaan sen takia että suuri osa ajasta meni asioiden kuivumisen odottelemisessa. Puikot on puurimaa hiottuna vähän kapeammaksi ja maalattuna mustiksi. Kettu on silk clayta, paljon gessoa, paljon liimaa, paljon hiomista ja vähän valkoista maalia. Ketun "kaulakoru" on silk clayta ja vähän softista. Tuli ihan hauskan näköinen, olisi pitänyt jaksaa päällystää vielä vähän enemmän.

Kettu kuivuu siellä asentoon
Muistaako joku miten Shoukakun kanssa puhuin siitä, että seuraava oma proppiprojektini olisi vähän pienempi? Minä muistin. Kun veistelin Aran keihästä.

Keihäs on jyrsitty irti parisenttisestä lautalevystä. Ja muuta en sitten ehtinytkään tehdä, hiominenkin jäi kesken. Hommaan meni ainakin kolminkertainen aika kuin siihen olisi voinut mennä, sillä unohdin että meillä ei ollut kunnon sahaa. Päädyin siis poraamaan keihään reunaa pitkin lukuisia pieniä reikiä ja irroittelemaan suurimman osan keihäästä näin, ennenkuin menetin hermoni (ja katkaisin poranterän...) ja sahasin viimeiset puoli metriä varresta meidän pienellä metallisahallamme. Toimi ihan hyvin. Pituutta tällä monsterilla oli jo tässä vaiheessa pari metriä, mutta suunnitelmissa oli tehdä finnfoamista keihään "perä" ja näin lisätä pituutta vielä se parikymmentä senttiä. Syynä ihan se, että keihäs on selkeästi Araa pidempi ja oma pituuteni lähes kymmenen sentin korkokengillä on suunnilleen se 190 senttiä.

Onneksi oli hyvä keli, muuten olisi harmittanut viettää tämän kanssa aikaa parvekkeella
Ihmiset, ostakaa kunnon välineet. Tämä ei ollut hauskaa eikä oikeasti edes kovin järkeää
Monsteri
Jos asiat kerran olivat näin hyvin ja olisin saanut cossin tehtyä valmiiksi Desuconiin, miksi en sitten tehnyt niin? Aika simppeli syy. Mutta ensin vähän taustoja.

Minulla oli nimittäin koko kevään salaisuus, jota varjelin aika tarkasti: olin osallistumassa ECC-karsintoihin.


ECC-karsintoihin osallistuminen nousi ensimmäisen kerran päähäni vuonna 2012. En tietenkään ajatellut silloin, että nyt minä heti tuonne ensi vuonna, mutta silloin tajusin ensimmäisen kerran, että tuohon kisaan minä haluan osallistua. Jokaisen Desuconissa istutun cosplaykisan jälkeen tuo tunne voimistui entisestään ennenkuin tämän vuoden tammikuussa, noin viikko Frostbiten jälkeen, istuin metrossa kohti kotia ja päähäni alkoi muodostua esitysidea. Tajusin samalla, että Ara sopisi mainiosti tähän esitysideaan, ja saman iltana ilmoitin Anakichille aikomuksestani osallistua karsintaan tänä vuonna.


Cossin tekemisen aloitin Yukiconin jälkeen, ja mielenkiinnosta pidin kirjaa, kuinka paljon aikaa/rahaa tähän cossiin käytin (tulos keskeyttämisen kohdalla: aika paljon). Kevään edetessä ajatukset kisaan osallistumisesta alkoi konkretisoitua ja aloin epäillä, että onko minusta nyt kuitenkaan tähän. Samat ajatukset pyöri mielessä aina ilmoittautumisen aukeamiseen asti, eikä ilmoittautumisen siirtyminen useammalla tunnilla auttanut hajoilevia hermojani ihan kamalasti. Päädyin lähettämään hakemukseni aika nopeasti, osittain ihan sen takia etten turhaan pyörittele asiaa mielessäni enemmän kuin olisi ehkä tarpeen.


Miksi sitten peruin osallistumiseni? Ihan simppelistä syystä: paskoin polveni reilu viikko ennen conia. Ei siinä mitään, jos esitykseni olisi ollut aika staattinen, mutta suunnitelmissani oli kuitenkin suhteellisen eläväinen esitys enkä saanut sitä enää muokattua järkevästi sopimaan sekä taustanauhaani että polveni tilaan. Tämän takia lähetin Rikolle sähköpostia Desuviikon maanantaina ja peruin osallistumiseni.

Pelkkä ajatus siitä, että juuri minusta tuli se henkilö joka peruu kisaosallistumisensa viikko ennen kisaa, inhottaa minua. Olen aina ajatellut, että varsinkin arvokisakarsintoihin ilmoittautumisen perumiseen täytyy olla aika iso syy, eikä laatua "puku ei tullut valmiiksi/on paska". Vaikken tietyssä mielessä voinut loukkaantumiselleni mitään ja tiedän että olisin saanut tehtyä asuni valmiiksi ajoissa, tunnen silti syyllisyyttä. Olin suunnitelut osallistumista melkein puoli vuotta, yrittänyt tehdä cossia tavallista tarkemmin ja käyttänyt useita tunteja taustanauhani tekemiseen. Ja sitten viikko ennen conia asioita tapahtuu ja kaikki tämä työ menee hukkaan. Tämän takia en halunnut tehdä cossia loppuun: Ara oli minulle niin selkeästi se the_puku, puku jolla lähden kisaamaan unelmakisaani, että pelkkä puvun pukeminen päälle ilman sitä kisaamista olisi tuntunut väärältä.

Voisin selittää vaikka kuinka pitkään siitä, kuinka minua harmittaa etten päässyt kisaamaan, mutta en pysty karistamaan mielestäni sitä pientä helpotuksen tunnetta, jonka peruminen minussa aiheutti. Ja se saa minut ihan saatanan vihaiseksi. Polvi antoi minulle "luvan karata" pelkojani ja epävarmuuttani kisan suhteen, eikä se ole mukava ajatus. Vaikka epävarmuus alkoi kaivella etenkin toukokuussa, aioin kuitenkin kiivetä kisalavalle jos ei muuten niin kokemusta hakemaan, ja nyt se jäi tekemättä eikä edes hermojen pettämisen takia.

Olenko ottanut koko jutun ihan liian vakavasti? Ihan mahdollista.


Olenko osallistumassa ensi vuonna ECC-karsintoihin? En osaa sanoa. Tavallaan haluaisin ottaa tämän esityksen, parannella ainakin kolme neljäsosaa kaikista pikkuvioista jotka koskaan löytäisin, tehdä puvun vielä paremmaksi ja vielä tarkemmin ja yrittää uudestaan. Toisaalta kisaa katsoessani tulin entistä tieitoisemmaksi oman pukuni ja esitykseni virheistä ja puutteista, enkä tiedä saanko korjattua kaiken haluamalleni tasolle vuodessa. Vaikken yleisesti usko omiin menestymismahdollisuuksiini ja oma tavoitteeni on tällä hetkellä (kisaa yhtään vähättelemättä) pelkkä karsintaan osallistuminen, tämäntasoisiin kisoihin osallistuttaessa on aina huomioitava se voiton mahdollisuus, ja asiaa ajatellessa olen alkanut kyseenalaistaa, olenko kuitenkaan vielä sillä tasolla, että voisin ylpeänä edustaa Suomea kansainvälisissä arvokisoissa. Vuodessa voi saada paljon aikaan ja kehittyä nopeastikin, mutta onko se tarpeeksi? Cossin tulen kyllä tekemään jossain vaiheessa loppuun, jos ei minkään muun niin kuvien takia.

Siellä se on
Tämän päivityksen piti olla suhteellisen kevyt tapaus, mutta nyt kyllä jäi vähän kirpeä maku suuhun. Toivottavasti seuraava päivitys on vähän iloisempi, luvassa olisi nimittäin ainakin vähän photoshoottailun tuloksia ja Traconin suunnitelmia. Siellä ei ole luvassa kisailua.

~ MischiefZero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti